Gringo Trail päättyi Limaan – välissä merileijonia ja keidaskylä keskellä hiekkadyynejä

Scroll down to content

Lukuun ottamatta pientä syrjähyppyä Bolivian Santa Cruzissa juhannuksena, olimme viettäneet aikaa vuoristoissa ja korkeissa ilmanaloissa noin neljä kuukautta putkeen, kun lähdimme Arequipasta Etelä-Perusta. Rupesin miettimään, että kyllä – viimeksi olimme merenpinnan tasolla Valparaísossa, Chilessä, huhtikuun puolessa välissä.

Siksi matkalla Arequipasta Huacachinaan kyyläsin bussin ikkunasta innoissani, kun Perun rannikko ja Tyyni valtameri kuohui näköpiirissä! Muutoin näkymä oli sangen karu; hylätyn näköisiä rantakyliä, asumattomia rakennuksia ja pitkää rantaviivaa, joka oli täysin tyhjä. Johtuiko se siitä, että nyt on talvi ja ”low season” korkeine aaltoineen vai eikö bisnes täällä vain ole lähtenyt lentoon? Kuka tietää, mutta tässä vaiheessa ei haitannut, että bussi kuljetti meitä pohjoisemmaksi.

Melko huono kuva bussin ikkunasta kännykällä otettuna, mutta näyttää maiseman 🙂

Peru Hop -bussiyhtiön erikoisuutena ovat pienet ekstrat, joita tulee matkalla, jota myös ”Gringo Trailiksi” kutsutaan. Gringo Trail on siis nimitys reitille tai reiteille Latinalaisessa Amerikassa, jotka ovat suosittuja gringojen eli ulkomaalaisten keskuudessa. Varsinkin Perun Gringo Trail on todella suosittu ja kuuluisa, ja reitti kulkee pääkaupungin Liman ja Cuscon välillä. Reitin varrella ovat myös Arequipa sekä Huacachina, Nazca ja Paracas.

Lounastauko matkalla Huacachinaan.

Koska myö haluttiin Peru Hopin kyytiin, valitsimme myökin tämän reitin. Se oli näppärästi suunniteltu ja aikataulutettu ja muutamat nähtävyydet kuuluivat bussilippujen hintaan, joten mikäs siinä! Siksi Arequipasta lähdettyämme kohti Huacachinaa odotimme sitä ensimmäistä ekstraa – Nazcan linjoja eli ”Nazca lines” -viivoja, jotka ovat yksi Perun suurimmista nähtävyyksistä.

Mitä ovat Nazca-linjat?

Kukaan ei tunnu oikein tietävän 😀 Nämä suuret kuviot, jotka on kaiverrettu Nazcan autiomaahan ovat herättäneet keskusteluja ja spekulointeja jo 1920-luvulta lähtien, kun kuviot havaittiin ensimmäistä kertaa kaupallisen lentoliikenteen alettua autiomaan yli.

Näitä geometrisiä kuvioita ja eläinten kuvia on erillisinä yhteensä satoja, ja niiden on arveltu liittyvän paikallisten Nazca-kulttuurin intiaanien erilaisiin palvontamenoihin. On myös spekuloitu, etteivät tekijät olisi kotoisin meidän Maapalloltamme. Itse en kyllä tähän usko, mutta on ihmeellistä, että kuviot ovat säilyneet niin hyvin tähän päivään asti! Nazcan autiomaan maaperää on kuulemma tästä kiittäminen.

Näetkö kädet?
Panamerican-valtatie katkaisee yhden kuvion, tämä taisi olla lisko.

Peru Hop kustansi kaikille matkustajille pääsyn näköalatorniin muutamia Nazca-linjoja ihastelemaan. Onneksi paikalla ei ollut tällöin ruuhkaa ja pääsimme torniin nopeasti. Ylhäällä ei tosin saanut pitkään aikaa viettää, sillä työntekijä muisti meitä puhaltamalla kimeään pilliin, jolloin piti tajuta kavuta alas. Tornin juurella siulla on mahdollisuus ostaa elämäsi kallein kivi asiaan kuuluvalla kaiverruksella 😀

Nazcan näköalatorni.
Kiviä rinkkaan kannettaviksi? 😀

WILD F*CKING ROVER! Elämäni äänekkäin hostelli

Vaikka yleensä olemme suosineet Airbnb-asuntoja valitessamme majoitusta, Huacachinassa tämä ei ole mahdollista. Huacachina on nimittäin pienen pieni keidaskylä keskellä hiekkadyynejä Perun rannikon tuntumassa Perun lounaisosassa. Viereiseen Ica-nimiseen kaupunkiin, jonka kautta Huacachinaan pääsee, on noin viisi kilometriä.

Huacachina-kylä on muodostunut keitaan ympärille ja kylää ympäröivät kauniit hiekkadyynit. Paikkaa sanotaan myös bilekeitaaksi, sillä sen muutamien hostellien bileet voivat kuulemma yltyä legendaarisiksi, ja kun hostellien bileet päättyvät kello yhdeltä yöllä, kylän yökerho vastaanottaa juhlijat aina aamuyöhön asti. Varasimme kaksi yötä Wild Rover -bilehostellista, sillä se oli selkeästi suosituin ja koska ”Little party never hurt nobody”. Ah, kuinka väärässä olimmekaan 😀

Wild Rover -hostellihuoneemme.

Wild Rover olisi voinut olla hauska bilepaikka, jos siellä olisi ollut tanssilattia! Tällöin voit yrittää ignoorata tärykalvoja koettelevan musiikkivolyymin ja tanssia koko illan, ja se olisi ollut hauskaa ja toivottua! Mutta kun ei. Baarialue on suht pieni, allasalue suljetaan klo 21.30 joten siellä ei voi hengailla, joten mitä jää jäljelle? Pelata Beer Bongia (joka on kuitenkin koko ajan varattu), istua paikallasi ja juoda tuskaasi, kun et kuule keskustelukumppaniasi. Tätä kirjoittaessani tajuan, että I’m not in my twenties anymore hahah, mutta luojan kiitos en ole! Bileet on kivat, mutta jos vain joudun istumaan paikallani korvieni soidessa ja juomaan vain jotain tehdäkseni, enkä voi jutella kenenkään kanssa, valitsen nukkumisen.

Näin valitsimme molempina iltoina jo klo 22-23 aikaan, ja saimme ennen nukkumaan menemistä kuunnella puolen tunnin välein huoneeseen asti kuuluvaa karjuntaa: ”FREEEEE SHOOOOOTTTTSSS!!!!” ja ”WILD FUCKING ROVER!”. Toki välissä jumputtava musiikki ja kännisten teinien melu tahditti hampaidenpesua. Tämä hostelli pesi äänekkyydellään jopa Kaakkois-Aasian bilehostellit, joissa on tullut aikaa riittämikseen vietettyä aikoinaan.

Mutta onneksi tulisi seuraava päivä. Mitä Huacachinassa voi tehdä päivisin?

Kun kylän aktiviteetit rakentuvat kahden asian ympärille

Yksi asia kannattaa pitää mielessä tänne tullessa, jotta odotuksesi pysyvät realistisella tasolla: Huacachinaan tullaan vuorokaudeksi tai kahdeksi, sillä tekemistä ei paljoa ole, ja muutamassa päivässä ehdit ne muutamat aktiviteetit tekemään, nauttimaan auringosta hostellin altaalla ja hankkimaan krapulan, jos se on To do -listallasi.

Wild Roverin aamupalat oli kyllä jees!
Päivisin altaalla kyllä kelpasi makoilla! Huomaa hiekkadyynit taustalla 🙂
Juomat olivat onneksi suht edukkaita! 🙂

Peru Hopin yksi ekstra olisi ollut ilmainen kierros Pisco-tilalla maistelemassa paikallisia Piscoja, mutta myö skipattiin tämä. Toinen aktiviteetti on maksullinen Sand Buggy -ajelu viereisillä hiekkadyyneillä. Myö mentiin tälle kierrokselle, ja se oli kyllä hauskaa! Ajelu kestää muutaman tunnin ja maksaa 50 solea eli päälle 13 euroa per henkilö. Pääset näkemään auringonlaskun dyyneillä, mutta varaudu jäätävään ihmismassaan – onhan tämä kylän päänähtävyys/aktiviteetti.

Muistathan nyt varmasti tipata kuskia? 😀

Ajelu tällaisella buggylla ylös ja alas dyyneillä antaa tarvittavaa kipinää Huacachinassa hengailuun, ja jos haluat, voit hiekkalautailla dyyneillä ajelun lomassa! Miun lasketteluonnettomuus muutaman vuoden takaa kummitteli vielä mielessä, joten päätin jättäytyä tästä pois. Nämä laudat siis kuuluvat hintaan, joten siun ei tarvitse niitä erikseen vuokrata.

Yksi tytöistä varmaan kiipeämässä katolle poseeraamaan. 🙂

Parasta Huacachinassa vierailussa oli ilta, kun kävelimme Jukan kanssa kahdestaan ylös hiekkadyynejä auringonlaskua ihailemaan. Paikalla oli muutama muukin, mutta murto-osa Sand Buggy -ihmismassasta. Näkymä oli todella hieno, ja auringonlasku myös. Hiekkadyynien päältä Huacachinan keidas näkyi kokonaisuudessaan, samoin kuin tie viereiseen Ica-kaupunkiin, sekä toiselle puolelle olevaan kaupunkiin, joka näytti kyllä autiolta – Jukka sanoikin, että siitä tuli mieleen jokin maailmanlopun jälkeinen elokuva.

Huacachina.
Hiekkadyynien päältä näkyi myös toiselle puolelle hieman karumpaan kaupunkiin.
Kävely upottavassa hiekassa kävi kyllä pienestä lenkistä. Myöskään välillä naamalle tuulessa lentävä hiekka ei ollut hauskaa, mutta oli se sen arvoista 🙂
Kumpi on siun lemppari – auringonlasku vai auringonnousu?

Köyhän miehen Galapagos – Islas Ballestas

Huacachinan jälkeen olisi yhden yön pysähdys Paracas-nimisessä rannikkokaupungissa ennen Liman päätepysäkkiä. Peru Hop järjesti veneretken Paracasista Islas Ballestas -saarelle, jota myös ”Köyhän miehen Galapagokseksi” kutsutaan. Veneretki kesti muutaman tunnin ja maksoi 50 solea eli päälle 13 euroa per henkilö. Aluksi mietimme, jaksammeko lähteä veneeseen palelemaan, mutta onneksi menimme!

Meidän ”räppäävä” oppaamme (:D) ja taas jokin selittämätön kuvio yhdellä saarella matkalla Islas Ballestas -saarille.

Paracas on sen verran unelias, että täälläkin Islas Ballestas on aika lailla kaikkien suunnitelmissa, ja mahtavaa, että opas puhui sekä espanjaa että englantia, jotta saat reissusta enemmän irti. Nämä saaret, jotka sijaitsevat noin puolen tunnin venereissun päässä Paracasin rannikolta, ovat hauskat; näet pingviinejä (myö nähtiin kaksi), merileijonia (kymmenittäin!) sekä tuhansia lintuja! Vene keinuu niin lähellä saaria, että näet myös punaisia rapuja kipittelemässä kivillä. Parasta olivat kuitenkin ne merileijonat – miten söpöjä ne olivatkaan, kun porukalla köllöttelivät kivillä ja välillä muutamat uida polskuttelivat meressä 🙂

Merileijonat ❤

Ennen lähtöä Limaan käväisimme myös Peru Hopin järjestämällä ilmaisella bussireissulla Paracasin Reserva Nacional de Paracas -kansallispuistossa/suojelualueella, joka oli suht pikainen reissu; noin tunnissa kiertelimme rannikkoseutua, jossa oli kyllä jylhät maisemat kallioineen, niemineen ja meren kuohuineen. Kokonaisuudessaan Peru Hop oli järjestänyt Paracas-vierailun niin, että näet tarpeeksi, muttet joudu liikoja täällä aikaa viettämään. Kaupungin sää vaikuttaa jatkuvasti pilviseltä, ja ensivaikutelma antoi fiiliksen, ettet täältä saa muuta kuin maistuvia mereneläviä.

Reserva Nacional de Paracas.
Paracasin sataman pelottavat pelikaanit :O

Miksi pääkaupungissa pitäisi aina käydä?

Ennen kuin olimme edes astuneet Perun rajojen sisäpuolelle, olimme miettineet, aiommeko edes käydä Limassa, Perun pääkaupungissa. Tästä kaupungista emme olleet kuulleet tai lukeneet minkäänlaista hypetystä – se vain sattui olemaan Peru Hopin reitin varrella. Lisäksi sen kautta pääsisi Huarazin vuoristokaupunkiin, joka olisi seuraava kohteemme. Näistä syistä päätimme piipahtaa Limassa pitkän viikonlopun ajan.

Vasta bussissa lueskelin Peru Hopin lehtisestä Limasta jotain tietoa, ja ainoa, minkä halusin testata, oli paikallinen hyvä ravintola merenelävineen. Jukka taas halusi käydä rullaluistelemassa pitkin Liman rannikon asfalttiteitä – Lima sijaitsee siis meren rannalla, ja rannan edustalla menee pitkät asfalttitiet, joilla pääsee rullaluistelemaan hyvin.

Liman ”rantaraittia”.

En edes tajunnut, kuinka suuri kaupunki on kyseessä vasta kun sinne saavuimme. Liman suurkaupunkialueella on noin 8,8 miljoonaa asukasta, ja eri barrioita eli naapurustoja on kymmeniä. Myö saatiin hyvänhintainen Airbnb-huone Mirafloresista, joka on barrioista selkeästi siistein, ja siellä on eniten turismia; hotelleja, ravintoloita, kauppakeskuksia ja baareja. Mirafloresista kävelee rantaan vartissa, ja kaupungin kuuluisin ostoskeskus Larcomar on myös meren rannalla, tosin rakennettuna osin kallion sisään.

Larcomar-ostoskeskus on rakennettu osin kallion sisään.

Pilvisiä päiviä ja reissun kallein ateria

Asunto ja huone olivat muuten ihan jees, ainoana miinuksena se, että asunnossa tuntui ramppaavan ties mitä väkeä, ja siellä taisi asua porukkaa lähemmäs kymmenen henkeä! Tai ainakin huoneita tuntui jatkuvan joka suuntaan. Toisaalta, olimme siellä vain pitkän viikonlopun, joten ei se haitannut.

Olin Jukalle paasannut Cuscosta asti, että en suostu lähtemään Perusta ennen kuin oon saanut ostettua Alpakka-villapaidat meille molemmille 😀 Koska rinkat pursuavat jo muutenkin, en oikein ole pystynyt ostelemaan mitään (paitsi TODELLA tarvittavia lämpimiä vaatteita vuoristoon), mutta nämä villapaidat olisivat loistava muisto! Tarvitsemme niitä vielä reissussa, joten ne ovat käytännölliset, mutta samalla ne jäävät Suomeen tuliaisiksi 🙂 Löysin Indian Marketin vain puolen tunnin kävelymatkan päässä meidän asunnosta, ja sieltä sain lopulta ostettua nämä paidat! Nyt voin poistua maasta, muutaman mutkan kautta tosin 😀

Alpakkavillapaita hankittu! 🙂
Taidetta Mirafloresin Parque Central -puistossa.

Koska olimme Limassa sen talvikuukausina, sää oli suht lämmin, mutta taivas oli koko ajan pilvinen. Tällainen pilvisyys ja tietty sumu voi kestää kaikki talvikuukaudet eli kesäkuusta syys-lokakuuhun. Siksi kun kaupungissa vierailee tähän aikaan, fiilis saattaa olla aika ankea, sillä kaupunki verhoutuu harmauteen ja kosteus tekee asunnoista kylmiä nukkua.

Lima olisi kiva nähdä aurinkoisella säällä.

Piristimme itseämme juhla-aterialla viikonlopun aikana lauantaina, sillä meillä oli vuosipäivä! Huvittaa, että syksyllä reissussa tulee se hetki, että ollaan seurusteltu pidempi aika reissun päällä kuin Suomessa 🙂 Menimme syömään Piso 21 -nimiseen ravintolaan, joka oli nimensä mukaisesti rakennuksen (hotellin) 21. kerroksessa.

Meillä ei ollut varausta, mutta saimme silti pöydän ikkunan vierestä, ja näkymät olivat kehujen mukaiset! Ruoka ja palvelu olivat myös erittäin hyviä, ja kolmen ruokalajin jälkeen sieltä melkein vyöryi ulos 😀 Halusin mereneläviä, ja koska Lima on kuulemma kulinarismin keskus Latinalaisessa Amerikassa, tilasin totta kai Cevichen, Jukka samaten.

Piso 21 -ravintolan ikkunasta.

Ceviche on Perun tunnetuin ruokalaji. Perussa, varsinkin rannikolla, matkustaessasi et voi välttyä lukuisilta ravintoloilta, jotka tätä mainostavat ja jotka tarjoavat vain tätä ateriaa. Tämä limellä raakakypsytettävä kalaruoka koostuu usein kalan lisäksi muistakin merenelävistä, esimerkiksi mustekalasta ja/tai kalmarista, sekä maissista, punasipulista, korianterista ja chilistä – Ceviche voi siis olla hieman tulista. Ceviche toki vaihtelee alueiden välillä, mutta perusajatus on sama. Limen- ja sitruunanmehu on ateriassa suuressa osassa. Raakaruokailijoita, anyone? 😀

Ceviche.

Tämä Ceviche oli todella hyvää! Miun ensipuraisu Cevicheen tapahtui reissussa aiemmin Chilen San Pedro de Atacamassa, kun halusin sitä kokeilla, ja se oli suuri virhe! Älä ikinä tilaa Cevicheä keskellä autiomaata, kun meri on satojen kilometrien päässä. Vieläkin puistattaa ajatus siitä sekasotkusta, ja kiitän miun suolistobakteereja, etten saanut sieltä mitään matoa sisuksiini kiemurtelemaan.

Miun pääruoka eli päivän kalaa ja kasviksia.
Juustokakkua 😛

Peru Hop – mikä se on, paljon maksaa ja mitä se voi tarjota sinulle

Peru Hop on bussiyhtiö, jonka perustivat kourallinen länkkäreitä vuonna 2013, sillä he halusivat tuoda Perun markkinoille turvallisen ja vaihtoehtoisen tavan matkustaa Perussa. He ovat onnistuneet siinä, että bussit ovat turvallisia, moderneja ja mukavia, ja reitit ja aikataulut on suunniteltu näppärästi.

Voit ostaa netistä heidän nettisivuiltaan erilaisia reittipaketteja, ja matkustaminen tapahtuu Hop on, Hop off -tyylillä. Voit muuttaa matkapäiviäsi miten itse haluat, kunhan teet muutoksen netissä 12 tuntia ennen matkaasi. Saat siis omat tunnukset palveluun. Tämä on kätevää siksi, ettet voi aina tietää, haluatko sittenkin viettää jossain kohteessa pidemmän aikaa, tai haluatko sittenkin lähteä sieltä lipettiin niin nopeasti kuin suinkin voit. 🙂 Lisäksi voit netissä ilmoittaa oman hostellisi/majapaikkasi osoitteen, josta sinut noudetaan kyytiin. Bussissa ollessasi ilmoitat tulevan majapaikkasi osoitteen, jonne sinut viedään pikkubusseilla/takseilla. Peru Hop mainostaakin kovasti Ovelta ovelle -palveluaan, mikä tekee matkustamisesta turvallista varsinkin yksin reissaaville.

Meidän Gringo Trail päättyi siis Limaan, ja Peru Hop -bussiyhtiön matkassa teimme siis seuraavat bussimatkat:

– Copacabana, Bolivia – Cusco, Peru (rajanylitys)
– Cusco – Arequipa
– Arequipa – Nazca – Huacachina
– Huacachina – Paracas
– Paracas – Lima

Koko reitti kahdelta henkilöltä maksoi yhteensä 286 euroa eli 143 euroa per henkilö. Olimme katsoneet Perun toisen ison bussiyhtiön, Cruz del Surin, hintoja, eivätkä ne olleet niin paljon halvempia, joten valitsimme tämän. Tosiaan, Peru Hopin kaikilla reiteillä on englantia puhuva opas, jonka kautta voit myös varata majoituksia, jos et ole vielä majoitusta buukannut. Myös erilaisten aktiviteettien buukkaus onnistuu.

Peru Hopin bussi Nazcan näköalatornista kuvattuna.

Peru Hop oli kyllä hintansa väärti, ja varsinkin yksin reissaaville suosittelen sitä ehdottomasti; sen lisäksi, että se on turvallista, hyvällä lykyllä tutustut muihin matkailijoihin ja teet uusia ystäviä! Lisäksi ne pikku ekstrat ovat plussaa. Tämä sopii loistavasti silloin, kun haluat reissata vaivattomasti ja nopeasti ilman turhia säätämisiä. Tässä kohtaa reissua se sopi meillekin vallan mainiosti.

Mutta. Peru Hopin pitäisi hieman päivittää heidän sloganiaan, sillä ”Peru Hop – Don’t be a Typical Tourist!” ja ”Discover the Real Peru” ovat aivan liian harhaanjohtavia ja aikansa eläneitä. Heidän reittinsä ei voisi olla turistoituneempi, ja kaikki käyvät täsmälleen samat paikat kuin kaikki muutkin turistit – mitään Hidden Gemejä et Peru Hopin kanssa ”löydä”. Osuvammat iskulauseet olisivatkin:

”Peru Hop – Be just like all other tourists!” ja
”Peru Hop – Discover all the same places as everyone else!”

Paluu omatoimimatkailuun, por favor!

Peru Hop oli siis jees, mutta nyt alkoi mitta täyttymään matkanjärjestäjien organisoimiin retkiin ja ryhmämatkailuun. Perussa voi toki omatoimimatkailla, mutta nämä järjestetyt reissut ja retket ovat usein edullisempia kuin jos tekisit matkat itse, joten Perussa helposti päädyt järjestetyille retkille, niin kuin myökin. Ja onhan sekin totta, että koska olimme reissun ensimmäiset kuukaudet tehneet reissuja kahdestaan ja vuokranneet auton, tuossa vaiheessa halusimmekin tavata muita länkkäreitä.

Heippa taas rannikko hetkeksi!

Nyt kuitenkin halusimme taas tehdä paluun omatoimimatkailuun, varsinkin kun Gringo Trailkin päättyi sopivasti ja Lima jäi taakse. Reissun loppuosasta on vielä turha sanoa mitään, mutta lähitulevaisuudessa siinsi enää vain yksi järjestetty retki – vuoristovaellus Huarazissa, joka olisi seuraavaksi vuorossa. Takaisin siis vuoristoon! Hieman pieni haikuli iski, sillä se olisi todennäköisesti viimeinen vuoristokohteemme. Ja viimeinen kohde, jonka olimme tienneet jo Suomessa. Mitä sen jälkeen? Kaikki on avoinna!

Vielä kerran palelemaan ja haukkomaan happea,
Lappu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: