Skipatako Arequipa? Hyvin myyty Colca-kanjoni vastasi odotuksia vain budjetin osalta

Peru Hopin (tästä bussiyhtiöstä kirjoitan myöhemmin) kyydissä saavuimme Arequipaan Etelä-Peruun aivan liian aikaisin aamulla. Kello taisi olla puoli viisi, miun mielestä siis vielä yö. Silti tunsimme olomme onnekkaiksi, sillä:
1. Matkan aluksi meille sanottiin, että saattaisimme olla perillä jo kolmelta yöllä.
2. Meidän AirBnb-emäntä päästäisi meidät asuntoon jo aamukahdeksalta.

Siltikin meillä olisi noin kolme tuntia aikaa tapettavana tässä autiossa kaupungissa. On muuten hauska ajatus, että jos saavut uuteen kaupunkiin esimerkiksi puolen yön aikaan, olet varma, että joku uhkaava tyyppi tulee viemään kamasi istuskellessasi Plaza de Armas -aukiolla, mutta puoli viiden aikaan et koe ihmisiä samalla tavalla uhkaavina. Tai mie en ainakaan. Ehkä se muutama tunti tekee sen eron, että puoli viideltä on jo sinänsä aamu, joten miksi kukaan haluaisi mitään pahaa silloin? Tähän aikaan halutaan vain vahvaa aamukahvia. Kenties naiivisti ajateltu, mutta toisaalta, miun rinkka oli niin painava, että olisin voinut vain heilauttaa sen hyökkääjän päälle ja tyyppi olisi kaatunut maahan 😀

Arequipan keskustan Plaza de Armas -aukio aamuauringossa.

Tätä vahvaa aamukahvia ja aamupalaa metsästettiin sitten kirjaimellisesti katukoirien kanssa pitkin Arequipan historiallisen keskustan katuja. Lopulta seitsemän aikaan löytyi yksi paikka, joka aukesi tähän aikaan, ja enää olikin vain tunti aikaa kunnes pääsisimme majoitukseen. Voitte vain kuvitella sen väsymyksen ja kapisuuden, mikä meistä huokui – tässä vaiheessa miun aamukahvin hintalapussa ois voinut lukea ihan mitä tahansa.

Aamupalalla ei muita näkynyt 😀

Miksi Pisco Souria kutsutaan täällä valehtelijaksi?

Kuten on varmasti tullut jo selväksi, tanssiminen on reissun päällä ollut meille yksi tärkeä ja hauska ajanviettotapa – pääset näkemään yöelämää ja tutustumaan ihmisiin ja onhan se nyt välillä hauska käydä viihteellä, mitäpä sitä kieltämään!

Perulainen Intipalka-punaviini (Malbec) on täällä ihan suosikki, vaikkei Argentiinan Mendozan viineille vedäkään vertoja.

Arequipa ei ollut poikkeus. Christinakin ystävineen oli jäänyt tänne pidemmäksi aikaa, joten lähdimme ensimmäisenä viikonloppuna yhdessä ulos. Kyseisessä yökerhossa olisi lattariteema ja Christinan porukassa oli mukana myös muutama tanssinopettaja, joten odotin iltaa innolla! Pääsimme myös heidän kauttaan ilmaiseksi sisään ja paikka oli ihan mielettömän hieno! Ilta menikin nopeasti mutta nopeasti tuli myös selväksi, että kotona punaviinillä aloittelun olisi voinut jättää välistä 😀

Marilyn menossa mukana 😀

Pisco on Perun alkoholillinen kansallisjuoma, brandy, jota valmistetaan Perussa sen viinintuotantoalueilla. Sitä valmistetaan tislaamalla käynyttä rypälemehua alkoholiksi. Piscoa voi nauttia sellaisenaan tai esimerkiksi kokiksen kanssa, niin kuin Chilessä tehdään (Piscola), mutta täällä suosittu drinkki on Pisco Sour.

Tässä ohje: Tehosekoittimessa sekoitetaan jäätä, Piscoa, limemehua, siirappia ja munanvalkuaisia. Kaada valmis juoma lasiin, ja lopuksi kaada/asettele munanvalkuaisista muodostunut vaahto drinkin päällimmäiseksi. Vaahdon pinnalle voi ripotella muutaman pisaran jotain Angostuura-juomaa, joka pikaisen googletuksen mukaan on jotain yrttistä alkoholijuomaa. Kyse on vain muutamasta pisarasta, joten uskon, että ilmankin pärjää!

Drinkki on mielettömän hyvää mutta petollista! Meidän kanssamme juhlineet paikalliset sanoivat, että he kutsuvat juomaa valehtelijaksi, koska se maistuu niin hyvältä, että hörppäät sen hetkessä, sillä se ei myöskään aluksi tunnu missään, mutta noustessasi ylös tuolista tajuat olevasi jo humalassa. Tuleeko siulle mieleen jokin muu drinkki, jolla on tällainen vaikutus? 😀

Keksin muuten tälle drinkille juuri lempinimen: White lie, valkoinen valhe!

Hörppäsin omani aina niin nopeasti, etten kuvaa ehtinyt ottamaan, joten kuva kohteesta: theurbanlist.com

Sanomattakin on selvää, että Pisco Sour valehteli meille jälleen tuona iltana, mutta tällä kertaa mie säästyin seuraavan aamun vaikutuksilta. Jukka ei… 😀

Colca-kanjoni on ensimmäinen vaellus, jonka tehdessämme säästimme rahaa!

Perussa matkustaessa kannattaa hyödyntää Find Local Trips -sivustoa erilaisten vaellusten ja retkien löytämiseen ja buukkaamiseen. Myö käytettiin tätä Colca-kanjonin vaelluksen buukkamiseen, ja meille kävi tosi hyvä säkä; seuraavassa vaellusporukassa oli muutama paikka jäljellä ja taisimme saada retken alennushintaan, sillä maksoimme 3 päivän ja 2 yön vaelluksesta vain 50 USD per henkilö!

Vaellukseen kuuluisi englanninkielinen opas, kuljetukset, ruoat ja majoitus, joten tässähän säästää rahaa! Toki siun pitää maksaa erikseen kansallispuiston pääsymaksu, joka on 70 solea eli päälle 18 euroa per henkilö. Kannattaa varata kuitenkin käteistä mukaan, sillä näillä retkillä joudut aina maksamaan jotain pientä ylimääräistä; esimerkiksi juomavedet ja ruokajuomat eivät kuulu hintaan eivätkä välipalat. Lisäksi käytte esimerkiksi kuumissa lähteissä lillumassa, joka maksaa ekstraa. Kokonaisuudessaan reissu tuli kuitenkin edulliseksi ja oli hintansa arvoinen. Mutta lunastiko itse kanjoni odotukset?

Mikä on Colca-kanjonin titteli?

Kaikilla kohteilla tuntuu olevan jokin titteli, tai sitten se keksimällä keksitään 😀 Eihän kohde muuten saisi tarpeeksi vierailijoita ja palstatilaa Lonely Planetista.

Colca-kanjonista kirjoitan vain, että se on yksi maailman syvimmistä kanjoneista. Opas kertoi meille, että kanjonin on sanottu olevan maailman toiseksi syvin (syvin löytyy Aasiasta, totta kai), sillä sen syvyys on noin 3200 metriä, mutta opas myös mainitsi, että tästä asiasta on väitelty. Koska kanjoni sijaitsee Andien vuoristossa Andien laaksossa, on sanottu, ettei syvyyttä voida mitata oikeellisesti vuorien huipuilta vaan se pitäisi mitata maan tasolta (tai jotain vastaavaa, en muista täysin tarkasti), joten täten ”oikea” syvyys olisi vain murto-osa tuosta.

Colca-kanjoni.

Jätän tittelistä väittelyt muille, mutta oman kokemukseni voin kanjonivaelluksesta jakaa! Suoraan sanottuna kanjoni ei ollut niin upea, mitä olin kuvitellut ja lukenut, mutta kyseiset 3 päivää olivat hyviä liikunnan ja raittiin ilman kannalta. 🙂 Olimme Jukan kanssa lukeneet kanjonista hyvää ja katselleet kuvia ja netti on pullollaan ylistyksiä tästä kohteesta. Siksi odotuksemme olivat aika korkealla, vaikkei ihan Salkantayn tasolla kuitenkaan. Kun saavuimme kanjonin luo, meitä odottivat samankaltaiset karut vuoristomaisemat, joita olimme nähneet jo kuukausia, joten valitettavasti maisema ei vain päässyt meitä päräyttämään. Tässä pitää ottaa huomioon se, että tosiaan olimme jo niin paljon tällaista nähneet ja siksi kokemus oli meille tällainen. Jollekin toiselle, varsinkin jos saapuu Andeille ensimmäistä kertaa, fiilis voi olla täysin toisenlainen.

Condor’s Nest -näköalapaikalta.
Täällä pystyit bongailemaan Condoreja.

Mitä kaikkea siis teimme kolmena päivänä?

Ensimmäinen päivä alkoi jo klo 02.30 aamulla! Kyllä! Nyt tuli ennätys vaellusten alkamisajoille! Arequipassa oli meneillään lakkoilut (liittyen kaivostyöläisiin) ja siksi lähdimme näin aikaisin, jotta lakkoilijat eivät olisi vielä sulkeneet teitä. Mie nukuin edellisyönä varmaan vain kolme tuntia, enkä saanut autossa kunnon unta vaikka ajomatkaa kanjonille olikin aluksi yli kolme tuntia.

Vaikka aamupalalla (kahvia/teetä ja leipää hillolla sekä voilla) sain siis kahvia, olin silti koko ensimmäisen päivän totaalisen uupunut. Jopa Jukka hekotteli, että olin ihan zombie. Minnuu väsytti, ketutti väsymys (:D) ja ensimmäisen päivän vaellus meni selviytyessä. Reitti oli myös tylsä; pelkkää alamäkeä kivistä ja kuivaa kanjonin rinnettä porottavan auringon alla. Miun on vaikea keksiä muuta positiivista tuosta päivästä paitsi sen, että selvisin silti kompastumatta! Jukka jaksoi mennä leirissä muiden kanssa viereiselle joelle pulahtamaan, mie jaksoin vain nukkua päiväunet 😀

Kiviä piti kävellessä varoa.
Kyllä välillä hymyilyttikin! 🙂
Näitä kasvaa täällä puissa ja niiden sisällä on syötäviä, valkoisia jotain hedelmäntapaisia. Nimi ei tietty jäänyt mieleen :/
Jukka kävi joella pulahtamassa!
Ensimmäisen yön majapaikka.
Huone oli todellakin basic, mutta saatiin oma huone sentäs! 🙂 Kyllä täällä hyvin nukkui!

Seuraava päivä oli todella lyhyt; vain noin kolme tuntia vaellusta laaksossa, kunnes saavuimme laakson ”keitaalle”, eli pieneen kylään, jossa saimme majapaikassamme lötkötellä auringossa uima-altaalla ja riippumatoissa iltapäivän. Kakkospäivänä opas vei meidät myös pieneen museoon, jossa kertoili meille Perun historiasta, Inkojen uskomuksista sekä perinteistä.

Koska tällä vaelluksella on suht paljon luppoaikaa, kirja ja/tai pelikortit on hyvä ottaa mukaan! Illalla uni tuli kyllä nopeasti, onneksi, sillä viimeinen aamu alkaisi kello neljältä. Kiipeäisimme kanjonin rinnettä ylös, joka olisikin vaelluksen viimeinen fyysinen ponnistus.

Toinen päivä alkaa. Naurattaa tää kuva miusta aamukohmeessa laahustamassa eteenpäin 😀
Alhaalla laaksossa maisemat ovat vehreämmät.
Condorin sulat ovat todella pitkät! Siipien kärkiväli voi olla jopa 3 metriä.
Inkoille käärme symboloi alamaailmaa, tuonelaa, mutta pahuuden sijaan se symboloi uuden elämän alkua sekä viisautta ja tietoa.
Kattaus perulaisia perinneruokia eli mm. kvinoaa sekä erilaisia perunoita ja maisseja.
Vaaleasta maissista valmistettu alkoholipitoinen juoma, joka oli yllättävän hyvää! Maistui hieman simalta.
Ohitimme myös muutaman kylän.
Lapsilla on täällä hieman erilaiset lelut: autoja ja SIRPPI. 😀
Meidän ryhmä.
Pian perillä ”keitaalla”!
Toisen yön majapaikka.
Altaalla oli kiva lekotella.

Viimeisen aamun vaellusosio oli rankin, ja täällä saimme sentään jonkin uuden kokemuksen – vaeltamisen pilkkopimeässä! Otsalamppua tai kännykän taskulamppua ei siis sopinut unohtaa. Vaikka vaelluskunto olikin kasvanut, nousu oli rankka, sillä melkein koko reitti oli täynnä erikokoisia kiviä, jotka olivat välillä niin suuria, että lyhyemmät vaeltajat joutuvat ihan kunnolla kiipeämään. Koko reitti on siis ylösnousua ja pilkkopimeässä ensimmäiset 1,5 tuntia. Siulle tulee helposti kuuma, mutta liian vähäinen vaatetus kostautuu heti kylmän tuulen pureutuessa niskaan. Kun aamu alkaa sarastaa puoli kuuden aikaan, on helpompi mennä eteenpäin, kun ei tarvitse niin paljon keskittyä siihen mihin astuu.

Tässä näkyy päiväsaikaan reitti, joka mentäisiin ylös viimeisenä päivänä.

Huipulle saavuttaessa tulee todella kylmä! On sekuntipeliä laittaa heti enemmän vaatetta päälle, ettet saa flunssaa, jota et ihan heti tule unohtamaan, niin kuin oppaamme varoitteli. Onneksi aurinko alkoi nousta pian ja täällä on päivisin todella lämmin! Iltapäivän reissu kuumille lähteille (ennen Arequipaan paluuta) teki kyllä hyvää ja oli mahtavaa olla ensimmäisenä ryhmänä paikalla, niin saimme edes hetken nauttia rauhasta ennen suurempia ihmismassoja.

Jes! Päästiin ylös ennätysajassa!
Huipulla alkoi aurinko nousta.

Kaikkinensa reissu oli todellakin 50 dollarin väärti, mutta pakko sanoa, että jos siulla on Perussa vähemmän aikaa, voit hyvin skipata tämän. Vaellus on kuitenkin todella turistoitunut, kondorien bongauspaikalla on väkeä ihan liikaa ja näitä lintuja pääset bongailemaan Etelä-Amerikassa muutenkin. Jos kuitenkin valitset tämän, muista ottaa mukaan tarpeeksi välipaloja, sillä ruokaa annetaan siulle harvoin ja määrällisesti vähän. Vai oonko mie vaan isoruokainen? Saatan olla, sillä Jukalle määrä riitti ja miulle ei 😀

Arequipassa on muitakin vaelluskohteita ja vuoristoa (esimerkiksi Misti ja Chachani), joten jos tänne saavut ”valkoisen kaupungin” maineen perässä, suosittelen tsekkaamaan muita vaelluskohteita. Ne saattavat kyllä tosin olla paljon rankempia ja menevät korkeammalle, joten toisaalta Colca voi olla hieman rennompi vaihtoehto, jossa voit treenailla vaelluskuntoasi. Kaikkia kohteita ei vain voi sokerikuorruttaa, ja Colcasta en vain saanut makeaa mahan täydeltä.

Paluumatkalla Arequipaan pysähdyimme ihastelemaan kaukana näkyviä tulivuoria.

Heinäkuussa lompakolla käytiin tiuhaa tahtia

Viides reissukuukausi eli heinäkuu, oli ylivoimaisesti kallein kuukausi tähän mennessä! Sen toisaalta tiesimmekin, sillä Salkantay (ja miulla Death Road La Pazissa Boliviassa) veivät tuhottomasti rahaa, mutta silti Jukan alkaessa laskeskelemaan menojamme, alkoi hirvittää. Tältä lopullinen tulos sitten näytti:

Heinäkuu:

-Asuminen: 511 € (n. 18 % )
– Ruoka ja juoma (+ muut pakolliset käyttötavarat): 934 € (n. 33 %)
– Matkustus: 209 € (n. 7 %)
– Elämykset, huvittelut & kuntoilu: 1187 € (n. 42 %)


Yhteensä: 2841 €

2000 euron budjetti ylittyi siis reilusti, mutta näille seteleille saimme kyllä vastinetta! Tällaista menoa ei kuitenkaan pidä jatkaa, jottemme joudu itse backbeggareiksi laulamaan ja tanssimaan kadunvarteen 😀 Jukan kanssa muuten spekuloimme yksi kerta, mitä itse tekisimme jos joutuisimme tienaamaan rahaa kaduilla tarjoten jotain palveluita tai itse tekemiämme tuotteita. Mitä itse tekisit rahan eteen? Mikä on siun lahja maailmalle? 🙂 Mie edelleen mietin omaani hahah 😀

Onko tuo MERI! Katso merta!

Arequipassa olimme lopulta pari ekstrapäivää, sillä lakot jatkuivat vielä. Kokonaisuudessaan olimme siellä pari viikkoa (välillä Colcalla) ja chillailukaupungiksi se oli hyvä. Kaupungin historiallinen keskusta on kaunis ja valkoinen, mutta heti kun menet pari korttelia kauemmas, valkoisen kaupungin lempinimi ei enää pidä paikkaansa.

Choripan-leipä salaatilla ja IPAlla ❤
Arequipan keskusta on kyllä kaunis.

Meidän Airbnb-asunto oli ihan keskustassa rauhallisella alueella porttien takana omalla yksityisellä reviirillään, ja kaikki portit, lukuunottamatta yhtä, suljettiin illalla yhdeksän aikaan, joten siellä oli kyllä turvallinen fiilis!

Meidän asunto oli katutasossa, mutta onneksi rauhallisella alueella.
Kotikadulla oli rauhallista ja siistiä.
Meidän kadulta näkyi joko Chachani tai Misti, en muista kumpi 😀
Kaupungin keskellä virtaa joki.

Aiemmin mainitsemani Salkantayn jälkeinen alakulo hieman vaivasi, tai siis sellainen Mitäs nyt? -olo. Onneksi olikin hyvä vain lepuuttaa kroppaa vaellusten jäljiltä. Sekin piristi, kun tiesimme, että seuraavaksi näkisimme hieman Perun rannikkoa! Merta ja hiekkaa! Ei paratiisirantaa kuitenkaan, mutta vuoristojen jälkeen merenpinnan tasolle laskeutuminen innostutti hyvällä tavalla, sillä vuorossa olisi kaivattu maisemanvaihto tähän väliin.

Seuraava postaus koostuukin sitten yhteensä kolmesta kohteesta: Huacachinasta (bilettävä keidaskylä hiekkadyynien keskellä), Paracasista (unelias yhden yön pysähdys rannikolla) sekä pääkaupungista Limasta, jonne sittenkin päädyimme vastoin ihka ensimmäisiä Peru-suunnitelmia 🙂 Tämä Arequipa-Lima-väli mentäisiin siis suht nopealla aikataululla, mutta loppujen lopuksi se osoittautuikin hyväksi ideaksi.

Sinne, missä on taas helppo hengittää…
Lappu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s