Sucressa väsyneinkin reissaaja elpyy – Bolivian kaunis turvasatama

Scroll down to content

Kun päättää reissun seuraavan kohteen, on usein hankalaa päättää se, miten pitkään siellä haluaisi olla. Yleensä olemme tehneet niin, että valitsemme semi-randomisti päivien määrän riippuen siitä, mitä kaikkea siellä haluamme tehdä, ja sitten pidennämme majoitustamme tarvittaessa.

Matkustusajankohtamme on sinänsä hyvä, että suurimmalta osin olemme menneet off-seasonilla, joten majapaikoissa on tilaa hyvin ja hinnat edukkaita. Täällä Boliviassa ja Perussa (jonne matkustamme seuraavaksi) taas sitä vastoin on meneillään paras kausi matkustamiseen nyt kesä-elokuussa; nyt on kuiva kausi, joten vaelluksille aika on täydellinen. Onneksi tämä ei ole näyttänyt vaikuttavan asuntojen hintoihin, tai vaikka olisikin, niin silti asuminen Boliviassa on halpaa.

Sucreen buukkasimme aluksi 10 yötä, mutta lopulta olimme siellä kaksi viikkoa. Olisimme hyvin voineet olla pidempäänkin. Monet olivat tulleet tähän samaan lopputulokseen. Mutta miksi?

”Valkoinen kaupunki” on raikas tuulahdus lattarikylien keskellä

Sucre on itse asiassa Bolivian nimellinen pääkaupunki. Hallinnollinen pääkaupunki La Paz on lienee monille tutumpi. Sucre taitaa olla rakas tälle maalle, sillä kaupungilla on ollut jopa kolme nimeä: Charcas, La Plata ja Chuquisaca. Tunnetuin näistä, La Plata, tarkoittaa ”hopeaa” tai ”vaurautta”, ja tätä nimitystä käytettiin alueen hopeakaivosten kukoistuksen aikana 1800-luvulla.

Keskustan laidalta.

Sucrea, joka pääsi myös UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 1991, kutsutaan myös nimellä ”La Ciudad Blanca” eli valkoiseksi kaupungiksi. Lempinimi tulee siitä, että kaupungin monet siirtomaa-tyyliset talot ja rakenteet on maalattu valkoiseksi. Kun saavuimme kaupunkiin, molemmat olimme heti sitä mieltä, että täällä viihtyisimme. Olen aiemminkin maininnut asiasta, mutta Latinalaisessa Amerikassa monet kylät ja kaupungit ovat samanlaisia; vähän sellaisia kapisia, rupusia ja hiekanvärisiä. Ja niin samanlaisia! Siksi tämä espanjalaistyylinen hurmuri vetosi meihin heti.

Sucressa alkoivat kaupunkirallikilpailut saapumispäivänämme!
Ralleja oli seuraamassa aimo joukko ihmisiä.

Oli myös mahtavaa, että meidän Airbnb-majoitus oli vain muutaman korttelin päässä keskustasta – kävelyetäisyydellä oli kaikki tarvittava, mutta majapaikka oli onneksi tarpeeksi kaukana autojen melusta. Asunto oli lisäksi ihanan moderni ja LÄMMIN – Salar de Uyunin palelun ja alkeellisuuden jälkeen nykyisen asunnon ympäri vuorokauden saatavilla oleva lämmin suihku ja muut toimivat puitteet olivat todellakin 5/5. Käytettävissä oleva kattoterassi kruunasi kokemuksen!

Show + illallinen = hämmentynyt suomi- ja brittipariskunta

Samassa asunnossa kanssamme majaili brittiläinen pariskunta, joihin tutustuimme heti ensimmäisenä päivänä. Koska tulimme hyvin juttuun, pyysimme heidät meidän mukaan ensimmäisenä lauantai-iltana katsomaan bolivialaisia perinnetansseja ravintolaan, jossa tarjottaisiin samalla illallinen. Olin kuullut, että tämä on todellakin nähtävä; showssa tanssittaisiin Bolivian eri departementien eli ns. alueiden omia perinnetansseja värikkäissä asuissa rytmikkään musiikin tahtiin. Kuulemma myös ruoka kyseisessä ravintolassa olisi todella maukasta. Maukasta ruokaa lattareissa? Tämä olisi koettava! 😀

Show oli kyllä värikäs ja musiikki rytmikästä, mutta esityksen idea taisi selostusten mukaan (jotka olivat myös englanniksi) olla Bolivian eri alueiden historia tanssien muodossa. Mutta väliäkö tuolla! Olimme tosin kaikki neljä yhtä WTF-ilmettä, kun esitys eteni; yhtäkkiä lavalla saattoi kontata mies leopardi- tai jaguaaripuvussa ja sitten vuorossa olikin joku jääkarhuntapainen ja vanha velhomies, joka tuli sörkkimään pöytämme kynttilää 😀 Mutta hauska ilta oli joka tapauksessa! Lopuksi tanssijat hakivat joitain illallisvieraita tanssimaan lavalle kanssaan, mikä on aina varsinkin suomalaiselle yhtä ihana yllätys 😀

Gringa lähtee hetkeksi koulun penkille!

Boliviassa Sucre tuntuu olevan THE place to be, mitä tulee espanjan opiskeluun. Jo Potosíssa yhden yön emäntämme osasi kertoa, että Sucressa opettajat ovat kuulemma todella päteviä.

Olin lähettänyt Sucre Spanish School -nimiselle koululle sähköpostia noin puolitoista viikkoa ennen saapumistamme ja kysellyt lisätietoja. Olin googlaamalla päättänyt valita tämän koulun arvostelujen perusteella ja koska hinnat olivat edukkaat; yksityistunnit olivat 6,5 dollaria tunnilta! Tykkäsin myös siitä, että koululta vastattiin viesteihini todella nopeasti ja he siis puhuvat myös englantia 🙂 Päätin siis ottaa yhteensä 9 tuntia, kolmena päivänä kolme tuntia. Koulu on myös todella joustava aikojen suhteen; voit aikalailla valita itse päiväsi sekä sen, otatko tunteja aamulla vai iltapäivällä.

Koulun sisäpihalta.

Kun ensimmäisenä päivänä istahdin pulpettiin ja tervehdin opettajaani, Rogeria, joka istui vastapäätä ja alkoi espanjaksi puhumaan preteritistä, pakko myöntää, että päähäni tuli ajatus, että mihin ihmeeseen sitä on taas itsensä tunkenut. Ryhmässä voit helposti piiloutua muiden taakse tai välillä antaa huomiosi herpaantua, mutta kun luokassa ei ole muita kuin sie ja intensiivisesti tuijottava bolivialainen opettaja, on pakko olla koko ajan skarppina. Puhumattakaan siitä, etten ole ikinä opiskellut kieliä muulla kuin suomen kielellä, ja nyt opiskelisin espanjaa jollain espanjan ja englannin fuusiolla – pasmat tulisivat menemään sekaisin!

Luokkahuone.

Onneksi Roger oli tosi mukava! Aluksi kävimme läpi tavoitteet ja sitten pistimme töpinäksi. Teimme välillä harjoituksia ja välillä tein muistiinpanoja niin kuin lukiossa konsanaan. Yksityistunneissa on se hyvä puoli, että kun avaat suusi ja puhut vieraalla kielellä, ei tarvitse miettiä mitä muut sönkötyksestäsi ajattelevat, sillä vain opettaja on paikalla 🙂 Jos sivuutetaan tällaiset epävarmuudet, yksityistuntien paras ja hyödyllisin puoli on se, että voit itse kertoa, mitä haluat oppia tai mitä haluat kerrata ja keskitytte juuri tähän.

Tunnit olivat kyllä hyödyllisiä – mutta vain jos jatkan itseopiskeluja ja teen saamiani tehtäviä. Hieman huono omatunto kolkuttaa, sillä vihkot ja paperit ovat jossain repun pohjalla – mutta aloitan kyllä taas, ihan pian! 😀

Näistä syistä Sucre on reissaajan turvasatama

Sucre oli miun mielestä kaupunkina täydellisen kokoinen; ei liian iso ja meluisa eikä liian pieni kyläpahanen vaan juuri sopiva. Täällä on tekemistä kyllä vaikka joka päivälle, jos niin halajat, mutta toisaalta, jos majoituksessasi on terassi tai partsi, istahda välillä alas vain nauttimaan auringosta ja miellyttävästä lämpötilasta. Sucre on ”vain” 2800 metriä merenpinnan yläpuolella, joten päivisin lämpöä riittää näin talvellakin.

La Recoleta.
7 Lunaresin Chorizo-leipiä kehuttiin kovasti!

Täällä on paljon muita reissaajia (joista suurin osa ottaa myös espanjan tunteja), joten varsinkin yksin matkustavat saavat täällä kaivattuja länkkärikohtaamisia. Meidän brittinaapurit opastivat meille heti, että varsinkin Joyride- ja Cafe Kultur Berlin -ravintolat (jotka ovat myös baareja) ovat suosittuja paikkoja, joissa on myös ilmaisia salsatunteja ja -bileitä!

Mie lähdinkin heidän mukaan yksi ilta Joyrideen tanssimaan ja ottamaan muutaman heidän uusien tuttavuuksiensa kanssa, ja sain taas huomata, että bachata on täällä kovempi juttu kuin salsa. Joyridessa tiistaisin salsa- ja bachata-tunnin jälkeen bileet muuttuivat normaaliksi yökerhomeiningiksi, joten oli aika testata Cafe Kultur Berlin. Siellä käytiin kahtena keskiviikkona Jukan kanssa tanssimassa, itse tunneille ei osallistuttu. Vaikka illan teemana oli salsabileet, meidän lisäksi oli vain muutama tanssija. Paikka on kuitenkin hieno ja siellä on hyvää musiikkia, uudempaa ja modernimpaa kuin perinteinen salsamusiikki, joka saattaa välillä käydä tylsistyttämään.

Cafe Kultur Berlinin Happy Hour ja Caipirinhat 😛

Sucressa voit myös hakea viisumillesi jatkoaikaa. Virasto on keskustassa ja helposti löydettävissä Google Mapsilla. Siinä voi joko käydä niin kuin meidän brittikavereille, että virkailija vain löi heille leimat passiin turhia kyselemättä, tai sitten niin kuin meille, ettei jatkoaikaa vielä tipu. Olimme kuulemma liian etuajassa ja meidän pitäisi hakea jatkoa vain noin kolme päivää ennen viisumin umpeutumista. Sen vuoksi meidän pitäisi suunnitella seuraava viikko, pari, hieman tarkemmin.

Sucren omat Para Ti -suklaat ovat kuulemma maan parhaita! Olivathan ne hyviä, mutta eivät Fazeria voittaneet 😛

Prinsessoja ja dinosauruksia

Sucressa meillä oli suunniteltuina muutama kohde, jotka päätimme, että on pakko nähdä. Shown lisäksi ne olivat Castillo de la Glorieta eli Glorietan linna sekä Parque Cretácico eli Sucren dinosauruspuisto dinosaurusten jalanjälkineen! Sisäinen lapseni, joka tuijotteli pienenä Maa aikojen alussa -videoita, innostui tästä kovin! 😀

Glorietan linnaan pääsee paikallisbussilla, mutta koska aikataulut menevät miten sattuu, suosittelen käyttämään menomatkaan taksia (taksit ovat Boliviassa todella edullisia) ja tulemaan paikallisbussilla takaisin kaupunkiin. Busseja löydät nimittäin heti linnan ulkopuolelta parkkipaikalta.

La Glorieta.

Itse linna on kuuluisa siitä, että siellä asuivat Bolivian ensimmäiset ja ainoat kuninkaalliset 1800-luvun lopulla, Francisco Argandoña ja Clotilde Urioste, Glorietan prinssi ja prinsessa. Käyskentely vaaleanpunaisessa linnassa ja sen vehreässä ympäristössä on leppoisa tapa viettää yksi iltapäivä, varsinkin kun se ei ollut tupaten täynnä – taisimme nähdä vain muutaman vierailijan meidän lisäksi. Sisäänpääsy on 20 bolivianosta per henkilö eli noin 2,5 euroa ja saat tutkiskella paikkoja sisällä linnassa omaan tahtiisi. Tarjolla on myös kuulemma opastettuja kierroksia espanjaksi, mutta tällaiselle emme menneet. Jos muuten haluat ottaa kuvia, se maksaa sinulle 5 bolivianosta (60 senttiä) ekstraa.

Parque Cretácico eli Sucren dinosauruspuisto sijaitsee noin 5 kilometriä keskustasta, ja puistoon menee omia ”dinosaurusbusseja” – kyllä, bussin kyljessä on dinosauruskuvia ja kaikkea – ja se kustantaa 15 bolivianosta (1,90 euroa) per suunta. Bussit lähtevät Plaza 25 De Mayo -keskusaukiolta ja saapuvat samaan paikkaan. Myö mentiin tämäkin menomatka taksilla, sillä meille tuli kiire; paikallisbussia (tässä vaiheessa emme vielä tienneet dinosaurusbusseista) ei näkynytkään ja piti ehtiä opastetulle kierrokselle dinosaurusten jälkiä katsomaan. Opastetut kierrokset (myös englanniksi) alkavat klo 12 ja 13 ja ilman kierrosta et saa tästä puistosta paljoakaan irti. Lisäksi tämä opastettu kierros sisältyy pääsylipun hintaan. Sisäänpääsy on 30 bolivianosta per henkilö (hieman alle 4 euroa) ja taas kuvien ottamisesta maksetaan 5 bolivianoksen verran.

Opas kertoo, mitä jälkiä täältä on löydetty.
Täältä on löydetty jopa 5000 dinosaurusten jalanjälkeä.
Jäljet löydettiin paikallisen sementtiyrityksen kaivausten aikana.
Puisto on hakenut apurahaa, jotta jälkiä voidaan suojella paremmin tulevaisuudessa. Useat jäljet ovat jo hävinneet maanvyörymien seurauksena.

25 metrin korkeudessa odottavat mustelmat ja voittajafiilis

Mie olin jo aiemmin intoillut Jukalle siitä, että Sucressa on hyviä arvosteluja saanut Climbing Sucre -firma, joka tarjoaa kalliokiipeilyä ja boulderointia kaupungin ulkopuolella, kuitenkin vain noin 15 minuutin ajomatkan päässä. Laitoin heille viestiä ja vastaus tuli valehtelematta 10 minuutin päästä! Puolen päivän (4-5 tuntia) kiipeily kustantaisi 250 bolivianosta eli hieman päälle 30 euroa ja hintaan kuuluisi kaikki kuljetuksista varusteisiin. Sold!

Horisontissa näkyy Sucren kaupunkia.

Jukka päätti jäädä pois näistä kemuista, joten Carlos haki vaan miut kahdeksalta aamulla ja yhdessä viiden muun kanssa lähdettiin Garcilazo-vuorta kohti. Sen seinä olisi noin 25 metriä korkea. Mie luulin ensin, että myö mentäisiin Sica Sica -vuorelle, joka olisi aloittelijoiden paikka, mutta kuulemma ”siellä ei olisi tarpeeksi haasteita”. Selvä peli!

Onko nyt tarpeeksi haastetta! 😀 Garcilazo-kallion toiselta puolelta.

Ennen ensimmäistä kapuamista mie katsoin melko kauhuissani, kun joukossa ollut jenkkityttö lähti kiipeämään seinää, joka miun silmään näytti mahdottomalta kiivetä – mistä hitosta tuolla otetaan kiinni?? Tämä ensimmäinen reitti olisi se helpoin kuulemma, sillä se menisi seinässä olevaa halkeamaa pitkin. Silti alkoi kädet hiota. Mie en oo siis ennen kiipeillyt, mutta se on kiinnostanut, joten eikun vain kokeilemaan!

Miun oli aluksi tosi vaikea luottaa köyteen, ja pelkäsin otteen kirpoamista ja että mätkähtäisin vasten kallion seinää tai pahimmassa tapauksessa maahan asti. Kallio oli ison rotkon reunalla ja maa täynnä teräviä, isoja kivilohkareita. Kun pääsin ekan reitin huipulle asti, se fiilis oli kuitenkin jotain sellaista, että unohtui kaikenmaailman pelkotilat ja jalkojen tärinät! Carlos oli tosi hyvä ohjeistamaan, mutta antoi kuitenkin aikaa myös itse etsiä hyviä kohtia tarttua kiinni.

Tein yhteensä neljä nousua eri vaikeusasteilla. Yritin viidettä, mutta siinä vaiheessa miun sormet oli jo niin kipeät, ettei se vaan onnistunut. Jalat olisivat jaksaneet, mutta aloittelijan tyyliin olin käyttänyt miun käsiä ”liikaa” enkä tarpeeksi tukeutunut miun jalkoihin. Kerta kerralta innostuin kuitenkin enemmän, ja haluan ehdottomasti kiipeillä uudestaan! Onneksi miulla ei ole korkeanpaikankammoa! Mustelmia kyllä tuli varmaan kymmeniä, mutta ne vaan muistutti, mitä kaikkea hienoa voi kokea siellä epämukavuusalueella 🙂

Oli sieltä silti mukavaa tulla alaskin! 🙂

Miten kävi kolmannen kuukauden budjetin?

Postaan kolmannen kuukauden, toukokuun, reissubudjetin vasta nyt, sillä en halunnut pidentää Salar de Uyuni -tekstiä yhtään enempää 😀 Kolmas reissukuukausi antoi meille toivoa, sillä heti alusta asti näytti siltä, että nyt päästään vihdoin budjettiin! Alla totuus toukokuulta:

– Asuminen: 619 € (n. 39 % )
– Ruoka ja juoma (+ muut pakolliset käyttötavarat): 675 € (n. 43 %)
– Matkustus: 226 € (n. 14 %)
– Elämykset, huvittelut & kuntoilu: 51 € (n. 3 %)


Yhteensä: 1571 €

Koska yhteisbudjetti on siis 2000 euroa / kuukausi, myö siis ei pelkästään pysytty budjetissa vaan alitettiin se! Toukokuu siis vähän korjasi maalis- ja huhtikuun budjettiylityksiä.

Näkymä kattoterassilta.
Kotikatu. On aika suunnata seuraavaan ”kotiin”. 🙂

Missä vietämme juhannuksen?

Sucren jälkeen tuli pieniä muuttujia matkaan juhannuksen suhteen, sillä emme päässeetkään viettämään juhannusta alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Mutta uusi suunnitelma ja sen puitteet eivät lainkaan olleet hassummat! Millainen on juhannussauna bolivialaisessa kerrostalossa ja miltä näytti Amazonin valuma-alueilla Samaipatassa? Näistä lisää seuraavassa jaksossa!

Juhannus ilman itikoita, gracias!
Lappu

2 Replies to “Sucressa väsyneinkin reissaaja elpyy – Bolivian kaunis turvasatama”

  1. Moi Laura. Kiitos täsät jaksosta. Todella helpotti tarinan seuraamista ja mielikuvia kaunis Sucreen kaupunki ja aktiviteetit siellä. Ihana asunto, tanssia, syöntiä, ym.ohjelmaa ja kielenopiskelua, prinssin ja prinsessan linna jne. Joskin tosi mielenkiinnolla jatkoa odotellen. Halauksin tarja ja harri

    Liked by 1 henkilö

    1. Moikka Tarja! Pahoittelut, unohtui tähän sinun kommenttiin vastata aiemmin! Sucreen kyllä välillä tekisi mieli palata uudelleen, oli se sen verran ihanan rauhallinen kaupunki 🙂 Ja se asunto kattoterasseineen oli niin ihana! ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: