Neljän päivän jeeppireissu kurvasi meidät maailman laidalle: Salar de Uyuni

Scroll down to content

Kun nyt aloitan kirjoittamaan meidän reissusta maailman suurimmalle suolatasangolle, jossa on jopa 10 miljardia tonnia suolaa, tekisi mieli hypätä suoraan siihen hyvään kohtaan. Siihen murueskimon suklaasydämeen, käännetyn tyynyn koskemattomaan viileyteen, treenin jälkeiseen hikiseen euforiaan. Siihen hetkeen, kun näin auringon nousevan Salar de Uyunin horisontissa, kaikkialla oli hiljaista ja kun suolakiteet kimalsivat aamuseitsemältä silmänkantamattomiin.

Tänne maailman laidalle ei kuitenkaan päästy noin vain. Kerrottavana on ennen tätä kyseistä hetkeä montakin tarinaa, joten aikuismaisella kärsivällisyydellä ja pidättyväisyydellä (kyllä, miustakin löytyy näitä piirteitä aina silloin tällöin) aloitetaan siitä, kuinka Bolivia otti meidät vastaan yhtä luottavaisesti kuin ensikertalainen muukalaisen tarjoaman rannekorun basaarin hämärässä.

Katsokaa nyt joku miun rinkkaan!

Olimme lukeneet rajanylityksestä (pohjois-Argentiinasta Bolivian puolelle) tarinoita, joissa kuvailtiin tuntien jonoja, seisomismaratoneja paahtavassa auringossa ja nihkeitä virkailijoita, jotka eivät automaattisesti anna sinulle tarvitsemaasi maahantulodokumenttia, jos et itse sitä vaadi.

Höpöhöpö. Vaikka yhdessä näistä artikkeleista sanottiin, että homma on kuulemma saattanut hieman parantua, en osannut odottaa, miten hyvin kaikki sujui! Nopeammin ja sujuvammin kuin Tallinnan laivaan astellessa konsanaan. Saavuimme Argentiinan puolen rajakaupunkiin La Quiacaan bussilla muutamassa tunnissa Humahuacan kylästä, ja etukäteen luetuilla ohjeilla ja muutamalla kysymyksellä paikallisilta löysimme perille rajanylityspaikalle, jossa asetuimme jonoon. Hetki jonottelua, sitten tiskille passin kanssa ja saimme paperilapun kouraan leiman kera – tervetuloa Boliviaan!

Tiskin jälkeen oli silta, joka yhdisti rajakaupungit toisiinsa (Bolivian puolen rajakaupunki on nimeltään Villazón), ja puolessa välissä siltaa mie pysähdyin ja aloin ääneen miettimään Jukalle, että tässäkö tämä oikeasti oli?? Oliko tuo kaupunki tuossa edessä nyt Boliviaa, jonka kaduille voisimme vain astella ihmisvilinään? Kukaan ei tarkistanut meidän rinkkoja eikä reppuja – vaikka olimme aiemmin kuulleet, kuinka nämä rajaseudut ovat aika villejä paikkoja salakuljettajineen ja poliisivoimineen.

Kävimme kuitenkin kahdelta virkailijalta kysymässä, tarvitsemmeko mitään muuta tämän paperilippusen lisäksi, ja kun vastaus oli, että ei, tässä kaikki, niin pakkohan se oli uskoa. Koimme juuri helpoimman rajanylityksen ikinä! Ainut miinus tällaisessa rajanylityksessä on se, että kaikki saavat vain 30 päivää oleskeluaikaa. Lentäen maahan saavuttaessa suomalaisella passilla saa viisumin 90 päiväksi. Meidän tulisi hakea viisumiin jatkoaikaa myöhemmin. Mutta niin kuin ne sanoo, huominen on huomenna.

Valkonaama saa laskuunsa ylimääräisen nollan

Boliviaan tutustuminen alkoi Tupiza-nimisessä kylässä, joka sijaitsee 90 kilometriä Villazónista eli rajakaupungista pohjoiseen. Päätimme lähteä Salar de Uyuni -kierrokselle sittenkin tästä kylästä tunnetumman Uyuni-kaupungin sijaan (syistä lisää myöhemmin), joten päätimme olla Tupizassa muutamia päiviä ennen jeeppikierrokselle suuntaamista.

Vaikka Boliviaa mainostetaan edukkaana maana, täälläkään pennoset eivät veny loputtomiin, jos vierailemassasi kylässä on jokin turistijuttu, jonka vuoksi hostellit täyttyvät matkailijoista. Tupiza ei ole poikkeus. Vaikka tässä kyläpahasessa ei paljoa nähtävää olekaan, reissaajat suuntaavat tänne Salar de Uyuni -kierrosten perässä, joten luonnollisesti kylään on noussut paljon matkatoimistoja ja ravintoloita, jotka on selkeästi suunnattu vain turisteille. Mietimme Jukan kanssa, että jos jo täällä on tällainen meininki, millainenkohan turistirysä kuuluisampi Uyuni on!

Koska varsinaisia ruokakauppoja ei ole ja elintarvikkeet myydään pikkuisissa kioskeissa (joita on loputon määrä), hinnatkin ovat pikkukioskien mukaiset. Tupizassa on kyllä Mercado-alue, josta saat ostettua esimerkiksi hedelmiä, vihanneksia ja lihaa edukkaammin, mutta viimeisintä näistä en itse uskaltaisi ostaa nautittaviksi näistä hygieniasäädösten vihollisista. Onneksi olimme kylässä vain muutamia päiviä, joten päätimme syödä ulkona sen kerran päivässä ja pärjätä muutoin snäkseillä – alkoi hieman rasittamaan, että naamavärkkisi pisti hintalappuun selkeästi aina jotain ekstraa. Tästä kyllä olimmekin lukeneet jo etukäteen, että Boliviassa hinnoitellaan hieman erilaisemmin kuin Argentiinassa ja Chilessä. En tosin vielä suostunut luopumaan toivosta Bolivian edullisuuden suhteen; pitää ensin tsekata maan muita kaupunkeja (jotka eivät pyöri vain turismin ympärillä), jotta saa paremman kokonaiskuvan. Ja sinänsä, ei se ole tyhmä, joka kysyy vaan se, joka maksaa, vai miten se meni!

Tämä hostelli tosiaan valmisteli meitä Boliviaa varten!

Jo vilkaisu Tupizan Airbnb-tarjontaan antaa viitteitä siitä, että paikalliset majoitusalan yrittäjät ottavat kaiken hyödyn irti Salar de Uyunista. Jukka löysi kaksi vaihtoehtoa, toinen jotain päälle 30 euroa ja toinen 13 euroa yöltä. Sanomattakin oli selvää, että nyt valitsisimme budjettivaihtoehdon, sillä: ”Myöhän ollaan siellä vain 3 yötä”. Hostelli oli kyllä hyvällä paikalla, mutta tähän astisista kokemuksista hirvein. Olisin jopa ollut mielummin siellä, missä vessa ei vetänyt.

Hostellin sisäpiha.

Vaikka päivisin aurinko lämmittikin, iltaisin ja öisin kylässä (joka sijaitsee 2 800 metriä merenpinnan yläpuolella) tuli todella kylmä, ja hostellin resurssit oli laitettu johonkin muuhun kuin seinien eristyksiin tai paksuihin peittoihin. Meidän huone oli niin pieni, että kun käännyit ympäri, osuit toiseen tahtomattasi, mikä tosin oli kätevää, sillä Jukan peliläppäri pystyi lämmittämään huonetta hiukkasen 🙂 Koko hostellissa oli yksi toimiva suihku sekä miehille että naisille – toimivalla tarkoitan sitä, että sieltä tuli vettä. Tosin jääkylmää sellaista, ellet antanut emännälle sveitsiläisen kvartsikellon tarkkuudella kellonaikaa siitä, milloin halusit lämpimään suihkuun. Ja vaikka ajan annoitkin, sait vastaukseksi jotain sepustusta, miksi juuri silloin ei kannata suihkuun mennä. Päädyin karaisemaan itseäni tällä jäävedellä – olenhan Suomesta, perkele!

Paras vinkki muuten, minkä saimme interwebistä Bolivian etappia varten oli se, että kuljeta AINA omaa vessapaperia mukanasi. Hostellit, Airbnb:t, ravintolat, kauppakeskukset, bussiasemat, you name it, eivät ajattele, että vessapaperin pitäisi kuulua palveluun. Toki jos, tai siis kun, maksat vessasta, silloin saat vessan ovimieheltä tätä hyödykettä mukaasi. Aina tätäkään vaihtoehtoa ei ole saatavilla, kuten ei tässäkään hostellissa, joten onneksi olimme valmistautuneet. Ekstravinkki: kuljeta myös omaa saippuaa mukanasi, koska sitäkään et tule saamaan.

Oli pakko ottaa screenshot memestä, joka kuvaili fiiliksiä hostellissa 😀

Boliviassa ei myöskään vedetä vessapapereita vessanpöntöstä alas ahtaiden viemäreiden vuoksi, vaan niille on aina oma söpö pieni astiansa vessanpöntön vieressä. Paino sanalla pieni. Kun on 3 päivää kulunut eikä hostellin henkilökunta ole tyhjentänyt näitä astioita kertaakaan, on se alkanut täyttymään uhkaavasti. Mieti, kuinka ihanaa on tunkea papereitaan muiden jätöksiä täynnä olevaan astiaan yleensä siis sisäänpäin kääntyvän kannen läpi – puhumattakaan hajusta, joka näistä astioista on alkanut leijailla vessoista kohti makuuhuonettasi.

Toisaalta, tämän hostellin ansiosta aloimme Jukan kanssa valmistautua tulevaan jeeppireissuun ja sen alkeellisiin olosuhteisiin menemällä selviytymismoodiin. Nyt olisi hyvät ”eväät” selviytyä tulevasta paremmin, kuin että olisimme nautiskelleet jossain luksusresortissa. Aloimme laskea tunteja siihen, että pääsisimme pois tästä hostellista. Varsinkin sen jälkeen, kun Jukka joutui käymään antamassa puhuttelun hostellin emännälle 7 aamulla, kun hän huudatti musiikkia keskellä sisäpihaa huoneiden vieressä vielä, kun kaikki vieraat olivat nukkumassa. Wat? 😀

Matkatoimiston valinta on arpapeliä

Salar de Uyuni -kierroksen vaikein osuus on varmaan matkatoimiston valitseminen. Vaihtoehtoja on todella paljon, ja Uyuni-kaupungissa varmasti nelinkertainen määrä Tupizaan verrattuna. Myö oltiin saatu vinkki sveitsiläiseltä pariskunnalta, joihin tutustuimme Humahuacassa, joten päätimme marssia ensimmäisenä kyseiseen Valle Hermoso -matkatoimistoon kysymään hintoja.

4 päivän, 3 yön, kierros luonnollisesti matkoineen, majoituksineen ja ruokineen & juomineen maksoi yhdeltä hengeltä 1200 bolivianosta eli noin 155 euroa. Makuupussit (jos sellaisen haluaisi) koko matkalle olisivat 100 bolivianosta per henkilö eli noin 13 euroa. Hintaan ei kuuluisi maksullisten kohteiden sisäänpääsymaksut. Matkatoimiston nainen kuitenkin kertoi nämä summat etukäteen, eivätkä ne vaikuttaneet mahdottomilta.

Valle Hermoson hinnat olivat todella kilpailukykyiset siihen nähden, mitä olimme hinnoista etukäteen lukeneet, joten päätimme valita tämän. Itse pääkohde, Salar de Uyuni, koittaisi jeeppireitillä vasta toiseksi viimeisenä ja viimeisenä päivänä; ennen sitä matkaisimme etelä-Bolivian läpi ja näkisimme sen eri nähtävyyksiä, jotka nekin vaikuttivat upeilta!

Mitä pakata mukaan Salar de Uyunille? Ainakin nämä:

  • Omia eväitä. Vaikka ateriat ja juomat kuuluvatkin pakettiin, siulle tulee nälkä aterioiden välissä. Varaa pari ekstralitraa vettä ja naposteltavaa joka päivälle.
  • Käteistä rahaa pääsymaksuja ja mahdollisia omia hankintoja varten.
  • Vessapaperia.
  • Aurinkorasva ja aurinkolasit.
  • Kamerassa kannattaa olla lisäakku mukana (pistokkeita ei välttämättä ole) ja lataa myös Power Bankisi täyteen kännykkääsi varten.
  • Lämmintä vaatetta, tätä ei voi korostaa liikaa! Päivisin asteita oli tähän aikaan vuodesta noin 12, ja kun aurinko paistaa, tarkenet kyllä, mutta öisin asteet saattavat tipahtaa jopa -15 asteeseen. Majapaikoissa on niin kylmä, että ikkunat jäätyvät öisin, joten varustaudu myös pipolla ja hanskoilla.
  • Pyyhe ja/tai peseytymisvälineitä, esimerkiksi kertakäyttöisiä hygieniapyyhkeitä. Lämpimään suihkuun, tai suihkuun ylipäätään, et välttämättä pääse, joten hygieniapyyhkeet ovat kätevä ratkaisu.
  • Pahoinvointilääkkeitä ja särkylääkkeitä. Imodiumia, jos kärsit herkästä vatsasta. Et voi tietää, miten kroppasi reagoi jopa 5 kilometrin korkeuteen, joten mukana kulkeva miniapteekki voi pelastaa reissusi.

Päivä 1: Sillar, Ciudad del Encanto ja Pueblo Fantasma -kaivoskaupungin rauniot

Jeeppeihin otetaan yleensä noin neljä, viisi henkilöä kuskin ja kokin lisäksi. Kyllä, kuskin (joka toimii myös oppaana) lisäksi mukana kulkee kokki, joka meidän reissullamme oli kuskin vaimo. Meitä oli miun ja Jukan lisäksi kolme ranskalaista (kaksi tyttöä ja poika) nuorta, eli yhteensä autossa oli seitsemän henkilöä. Tai itse asiassa, meitä olikin kahdeksan. Kuski ja hänen vaimonsa ottivat mukaansa noin vuoden ikäisen vauvansa, joka matkusti naisen sylissä etupenkillä. Kaikki jotka miut tuntevat, tietävät, että lapsen nassun ihastelun sijaan aloin kelailemaan päässäni kauhukuvia neljästä päivästä ahtaassa autossa huutavan penskan kanssa, mutta toistaiseksi vauva oli oikein hiljaa ja tyytyväisenä.

Meidän rinkat pakattiin auton katolle, ja mahduimme autoon ihan hyvin, mitä nyt kaksi takapenkin paikkaa olivat ahtaita. Tämän vuoksi sovimme ranskalaisten kanssa, että vaihtelisimme paikkoja aina muutaman tunnin välein, kun pysähtelisimme – varsinkin Jukalla pisimpänä olisi muuten takana aika tuskalliset oltavat. Sisälle jeeppiin kannattaa ottaa mukaan pikkureppu, johon pakkaa eväät, aurinkorasvat, vessapaperit sun muut tykötarpeet, sillä rinkkaasi pääset käsiksi vasta illalla, kun saavutte majapaikkaanne.

Ensimmäinen päivä oli kaikista päivistä ajopitoisin. Tupizasta lähdettiin ajamaan aamulla heti aamiaisen jälkeen, ja kylästä poistuttaessa suunta oli ylöspäin vuorille kohti Sillar-nimistä vuorimuodostelmaa. Täällä sai esimakua siitä, että vaikka auton sisältä näyttää siltä, että ulkona paahtuu auringon alla, ulos astuttaessa huomaat, kuinka viileää ylhäällä vuorilla on – varsinkin heti kun menet varjoon. Tie ylös oli mutkitteleva, kuoppainen ja pudotus melkoinen; kuskin tulee todella olla taitava ja kokenut.

Sillar.

Kun olet ensimmäisenä päivänä istunut autossa jo kuusi tuntia näkemättä muuta kuin vuoristoheinää ja vikunjoja, alat miettiä, olisiko lyhyempi retki sittenkin riittänyt. Tätäkö tämä tulisi olemaan? Kun kuitenkin saavuimme Ciudad del Encanto -”kylän” kivimuodostelmien äärelle, alkoi mieli muuttumaan. Oli mahtavaa, että saimme rauhassa ilman muita jeeppejä tutkia luolastoja ja maisemia rauhassa. Olimme nyt noin 4 kilometriä merenpinnan yläpuolella – hyvää valmistautumista pian koittavaan 5 kilometriin.

Aikamoisen kuvan Jukka otti liikkuvan auton sisältä; meidän kokki heijastuu kuvaan ikkunasta 🙂
Ensimmäisen päivän lounaspaikan vessa!
Ciudad del Encanto.
Miltä luolan sisällä näyttää.

Ensimmäisen päivän viimeinen varsinainen kohde oli Pueblo Fantasma -kaivoskaupunki, josta oli enää rauniot jäljellä. Täällä oli aiemmin ollut suuret hopeakaivaukset, ennen kuin Potosí ja sen hopeakaivokset valtasivat markkinat. Täälläkin saimme olla vain meidän porukan kesken. Täältä lähdimme suht ajoissa suuntaamaan ensimmäisen yön majapaikkaa kohti, sillä aurinko laskisi jo kuuden aikaan. Loppumatkan jouduimme ajamaan pimeässä, mutta auringonlasku ylhäällä vuorilla oli kyllä mielettömän näköinen! Näin ylhäällä joet olivat paikoitellen jäässä ja joissain kohdin melko syviäkin, joten niiden ylitykseen ei mikään pikkuauto kävisikään kulkupeliksi.

Pueblo Fantasma -kaivoskaupunki.
Järvi 5 kilometrin korkeudessa ja aurinko alkaa laskea.

Olin valmistautunut henkisesti siihen, että majapaikat tulisivat olemaan betonibunkkereita, joissa yrittäisimme saada unta kovilla hetekoilla, ja joissa aamuisin rapsuttaisimme rinkkojamme jäästä. Tämän vuoksi ensimmäisen yön majapaikka yllätti iloisesti, sillä me saimme jopa oman huoneen, jossa oli perusmukavat sängyt useiden peittojen kanssa. Jääkylmähän koko hostellissa oli kuin perkeleessä, mutta vessat olivat siistit ja illalliseksi oli lämmittävää keittoa, joten ei paha!

Tästä huoneesta löytyi chileläinen pistorasia! Juuri kun olimme heittäneet Chilen adapterit pois 😀

Paha oli se, että Jukalle alkoi tulla lieviä vuoristotaudin oireita (olimme noin 5 kilometrin korkeudessa) ja loppuilta meni Jukalla maatessa ja koittaessa selvitä pahan olon kanssa. Kuulemma tuntui siltä, että olisi todella paha darra. Olimme onneksi hankkineet Tupizasta apteekista pahoinvointipillereitä. Jukka kokeili myös kokalehdistä tehtyä paikallista teetä, jota oppaamme suositteli. Näitä samaisia kokalehtiä käytetään muutenkin korkeuspahoinvoinnin ehkäisyyn ja sen oireisiin. Niitä imeskellään/pureskellaan suussa ja ne kuulemma auttavat hapen kulkemista verenkierrossa (ainakin paikallisten mukaan). Kokeilimme imeskellä näitä lehtiä aiemmin samana päivänä autossa – ne olivat kyllä hyvänmakuisia, mutta miun kieli ja ikenet alkoivat puutua, mikä kuulemma oli ihan normaalia. Tämä saattoi kyllä johtua siitä, että pureskelin omat lehteni muussiksi muiden vain imeskellessä niitä 😀

Päivä 2: Reserva Eduardo Avaroa -kansallispuisto: Sol de Mañana -geysirit, laguunit ja kuumat lähteet

Tässä kohtaa kerron, miksi Salar de Uyuni -kierroksen aloittaminen Tupizasta Uyuni-kaupungin sijaan voi hyvinkin olla parempi vaihtoehto. Tupizasta lähtevät seurueet kulkevat reittiä eri aikaan kuin Uyunista lähtevät, joten oma jeeppiporukkasi saa todennäköisemmin tutkia paikkoja rauhassa ilman, että kymmenet muut seuraavat jalanjälkiäsi. Kuulemma Uyunista näitä jeeppiseurueita saattaa lähteä kymmeniä samaan aikaan. Voit kuitenkin reissun lopuksi jäädä Uyuniin ja jatkaa sieltä matkaasi, joten sinun ei tarvitse palata Tupizaan. Näin meillä oli aikomuksena tehdä.

Toisena päivänä saimme kokea, että tällä reitillä oli hyviä puolia; oppaamme halusi viedä meidät ensimmäiselle kohteelle, punaiselle laguunille, heti aamusta, jotta olisimme siellä ensimmäisinä. Tällöin ihmisvirrat eivät olisi vielä pelotelleet flamingoja ja alpakoita pois, ja saisimme nähdä niitä paremmin.

No moi! Nää on NIIIIN söpöjä!

Kun pääsimme paikalle, oli totta tosiaan mieletöntä nähdä näitä ihania lintuja näinkin läheltä, ja yhdessä porukassa tepastelevan vedessä yhdessä alpakoiden kanssa. Tämä laguuni oli ihan uskomaton paikka! Ja me olimme siellä viidestään! (Kuski vaimoineen lähti käymään välissä jossain muualla).

Toisen päivän kaikki kohteet sijaitsivat Reserva Eduardo Avaroa -kansallispuistossa, ja pääsymaksu tänne oli reissun kallein, 150 bolivianosta per henkilö eli hieman alle 20 euroa, kun muut kohteet huitelivat noin 6-30 bolivianoksessa. Täällä kansallispuistossa kävimme Sol de Mañana -geysireitä ihastelemassa, ja olo oli taas kuin toisella planeetalla! Täällä myös nappasimme reissun varmaan parhaimman kuvan, vai mitä olette alla olevasta kuvasta mieltä? 😀 Hahah saattoi olla vähän väsynyttä meininkiä, mutta nauroimme Jukan kanssa varmaan puoli tuntia putkeen tälle kuvalle!

Hups! 😀
Sol de Mañana.

Myös Laguna Blanca ja Laguna Verde -laguunit (valkoinen ja vihreä laguuni) olivat mukava pysähdyspaikka lounasaikaan. Opas halusi pysähtyä vihreälle laguunille, jotta voisimme odottaa voimistuvaa tuulta, joka kuulemma saa veden ja mineraalit sekoittumaan niin, että veden vihreys voimistuu. Ja näin kyllä tapahtui! Paikalle saapui myös pyöräilijä, brasilialainen unohdin-jo-hänen-nimensä, joka oli jo vuoden POLKUpyöräillyt Kolumbiasta tänne asti – yksin. Tukkansa oli villi ja rastoittunut kuin mikä, mutta iloisesti mies kertoili matkastaan ja oppaamme tarjosi hänellekin lounasta. Taisimme myös Jukan kanssa päätyä hänen GoPro-videolleen tervehdysten kera!

Vihreällä laguunilla lounasta odotellessa 🙂
Ruoka oli kyllä hyvää vaikka ilmeestä ei uskoisi! 😀
Näetkö pienen mustan pisteen alavasemmalla? Siellä se pyöräilijä menee! 🙂

Päivän viimeinen etappi oli kuumat lähteet, ja ette usko, miten ihanaa oli pulahtaa tänne 35-asteiseen veteen rentoutumaan! Tiesimme myös, että suihkumahdollisuus saattaisi koittaa aikaisintaan huomenillalla, jos sitäkään, joten veden kosketus oli tervetullutta, vaikkemme altaassa ottaneetkaan saippuaa esiin 😀 Toisen yön majapaikka oli askeettisempi kuin ensimmäinen, ja koko hostellille oli vain kaksi vessaa – yksi naisille ja yksi miehille – joten pidätyskyky oli tarpeellinen. Tämän yön me kaikki viisi nukuimme samassa huoneessa, mutta heräsimme silti ikkunat jäässä.

Päivä 3: Italia Perdida, Laguna Negra ja illaksi Salar de Uyunin auringonlaskuun!

Kolmantena päivänä olin innoissani siitä, että kuulemma iltapäivällä olisimme jo Salar de Uyunilla! Ennen sitä pysähdyspaikkoina olivat kuitenkin Italia Perdida (joka vapaasti käännettynä on joko kadonnut Italia tai menetetty Italia, en ole varma kumpaa se tarkoittaa ja miksi juuri Italia??), joka oli kivimuodostelmien täyttämä kyläntapainen. Täällä myös ensimmäistä kertaa reitin varrella oli paljon myös muutakin porukkaa. Se johtui todennäköisesti siitä, että nähtävyys oli lähellä hostelliamme, jossa majoittui paljon muitakin matkailijoita.

Kolmannen päivän aamu ja lähtövalmisteluja.
Italia Perdida.

Laguna Negra ei ollut ihan tavanomainen laguuni. Toki tumma vesialue löytyi täältä, mutta tämän laguunin ympärillä oleva maasto oli vesialuetta paljon mielenkiintoisempi! Onneksi on kuvia, muuten tätä olisi todella hankala kuvailla! Tällä hetkellä, kun kirjoitan, tajuan, etten muistanut kysyä oppaalta, onko tämä alue sadekaudella veden peitossa vai ei. Täällä käyskenteli kuitenkin paljon alpakoita ja eri lintuja.

Laguna Negra.

Lounaan jälkeen alkoi pitkä ajomatka, jonka aikana tapahtui se ”pakollinen” rengasrikko. Maasto täällä on jotain ihan älytöntä; kivikkoista, kuoppaista ja paikoitellen jopa ei-niin-ajettavaa, mutta kuskit porskuttavat silti. En siis ihmetellyt, että rengas rikkoontui. Kuski korjasi renkaan ja matka jatkui.

Kuitenkin siinä vaiheessa, kun pysähdyimme jonkun kyläpahasen kioskin kupeeseen, astuimme ulos ja ranskalaiset ilmoittivat kuskille, että vararengas vuotaa, alkoi ketuttamaan. Varsinkin, kun tuli fiilis, että onkohan kuski tarkistanut vararenkaan kuntoa ennen matkaan lähtöä. Jukalle spekuloin, että muutoin asia ei olisi niin iso juttu – voisin vaikka nukkua autossa – MUTTA kun aavikko-olosuhteissa asteet menevät öisin jopa siihen -15 asteeseen, ei tänne haluaisi jäädä jumiin liian pitkäksi aikaa.

Toisaalta, samalla kun kuski korjasi rengasta kioskin takana olevassa pajassa, myö ostettiin Sucrelaiset erikoisoluet kioskista, ja nämä 5-prosenttiset janojuomat olivat omiaan lepuuttamaan hermoja. Jukka otti kaktusoluen ja mie kokaoluen; kokaolut oli kyllä erikoinen mutta hyvänmakuinen! Kyllähän siinä sai hetken jos toisenkin odotella, mutta lopulta meillä oli taas neljä rengasta, joten eteenpäin vain!

Janojuomaa ja eväitä 😀

Iltapäiväksi emme enää Salar de Uyunille ehtisi, mutta alkuillaksi kuitenkin. Pakko myöntää, että tieto siitä, ettei meillä ole enää vararengasta, sai jännittämään, olisiko teillä paljonkin teräviä kiviä ja katselemaan tielle takapenkiltä. Onneksi maasto alkoi vaihtua hiekkaiseksi ja tasaisemmaksi, kun lähestyimme suolatasankoa. Valkoinen viiva horisontissa alkoi lähestyä, ja hämärä alkoi laskeutua, kun parkkeerasimme jeepin suolahostellin pihalle, juuri parahiksi näkemään auringonlaskun!

Viimeinen ilta oli reissun paras. Myö oltiin yötä yhdessä näistä paljon puhutuista ”suolahostelleista” (rakennusmateriaalina käytetty siis suolaa, kuten nimi vinkkaa) ja myö saatiin oma huone. Suihkusta tulisi lämmintä vettä 10 bolivianoksen (1,30 euroa) hintaan per suihku, ja sinulla olisi 8 minuuttia aikaa 😀 Illallisella saimme myös viiniä! Lisäksi tämä hostelli oli tyhjä meitä ja työntekijöitä lukuun ottamatta, ja se oli jopa melko lämmin! Uni tuli sinä yönä nopeasti, ja jouduin jopa ottamaan villasukat pois keskellä yötä – johan nyt!

Oo mitkä petivaatteet! 😀
Suolahostelli.

Päivä 4: Salar de Uyuni on juuri niin upea kuin kuvissa!

Viimeisen päivän aamu alkoi jo neljältä, sillä lähtö suolahostellilta olisi jo viiden aikaan. Opas halusi viedä meidät suolatasangolle katsomaan auringonnousua! Aamulla tuohon aikaan oli jäätävän kylmä, vaikka Salar de Uyuni onkin ”vain” noin 3600 metriä merenpinnan yläpuolella.

Aamulla anivarhain Jukka pääsi taas kuvaamaan linnunrataa.

Ajomatka suolatasangolla aamuhämärissä oli jännä, sillä kun katsoit ikkunasta ulos, näytti siltä, kuin olisit esimerkiksi jäätyneellä järvellä ja pinnalla olisi jää- ja lumikerros. Voisi hyvin kuvitella näkevänsä koirien vetämän valjakon ja jopa joulupukin!

Aamulla ennen auringonnousua.

Lopulta kuski vain pysähtyi johonkin ja nousimme ulos autosta. Muistan, että hyppäsin ulos ja lähdin vain puolijuoksemaan johonkin suuntaan, pomppimaan paikallani ja ihmettelemään, että missä helkkarissa sitä ollaankaan! Aurinko alkoi nousta horisontissa, ja missään ei näkynyt ketään muuta meidän porukan lisäksi. Suolakiteet alkoivat vain kimallella ja sitä valkoista vain jatkui loputtomiin.

Aurinko nousee!
Pakkohan sitä oli myös maistaa!

Kun olimme saaneet ihastella näkyä tarpeeksemme (voiko käsitettä ”tarpeeksi” olla täällä??), lähdimme kohti Incahuasi-saarta, jonka luona söisimme aamiaista ennen saareen tutustumista. Isla Incahuasi sijaitsee keskellä suolatasankoa ja saari on tunnettu sadoista kaktuksistaan. Saari on muinaisen tulivuoren huipun jäännös, joka oli upoksissa veden alla alueen ollessa osa esihistoriallista järveä noin 40 000 vuotta sitten.

Aamupalavalmisteluja.
Incahuasi-saarelta.

Ennen poistumista suolatasangolta pysähdyimme vielä jonnekin huitsinnevadaan hetkeksi ihailemaan näkyä keskipäivän valossa. Kun katsoi horisonttiin, tuntui todella siltä, että maailma loppuisi sinne; että vain tipahtaisit reunan yli, kun sinne pääsisit.

Ensimmäisen suolahotellin ja -museon luona ei ollut vielä Suomen lippua.

Salar de Uyuni on siis ollut suuri järvi, joka on ollut jopa sata metriä syvä. Nykyisinkin suolakerros on paikoitellen jopa sata metriä paksu. Itä-länsisuunnassa suolatasanko on lähes 140 kilometriä pitkä! Alueen suuruuden huomasi tosiaan, kun lähdimme ajamaan – tuntui siltä, ettei se loppuisi ikinä. Tänne eksyisi helposti, jos lähtisi omin päin ajamaan, sillä oikeasta suunnasta on hankala ottaa selkoa keskellä pelkkää valkeutta.

Hyvästit kierrokselle junien hautausmaalla

Salar de Uyuni -kierroksemme päättyi junien hautausmaalle Uyunin kaupungissa. Paikka on ihan näkemisen arvoinen, varsinkin jos pitää junista, mutta tänne riittää se 15 minuuttia tai puoli tuntia, sillä paikka on nopeasti kierrelty läpi. Täällä söimme myös viimeisen ateriamme yhdessä, joka oli reissun maittavin lounas! Bolivialaiset perunat ja juurekset olivat ihan törkeen hyviä!

Matkalla junien hautausmaalle tuli pieni tietukos 😀

Varoituksen sana Uyunin kaupunkiin saapuville: paikka on masentavin kylä/kaupunki, missä tulet ikinä vierailemaan. Varsinkin tällä hetkellä kylä on suuri rakennustyömaa, jossa hiekan väriset tönöt tuntuvat romahtavan kohta alas ja kapiset ja jopa sairaat katukoirat juoksentelevat melkein autojen alle. Kylän tarkoitus on se, että sieltä pääsee nopeasti pois; joko Salar de Uyuni -kierrokselle tai seuraavaan kohteeseen.

Meidän seuraava kohde olisi Potosí, joka jäisi vain yhden illan jutuksi. Sucreen sitoutuisimme pidemmäksi aikaa, ja tästä kirjoitan seuraavaksi.

Bolivia on nyt virallisesti korkattu!
Lappu

2 Replies to “Neljän päivän jeeppireissu kurvasi meidät maailman laidalle: Salar de Uyuni”

  1. Moi Laura! Nyt vasta pääsin lukemaan tämän viimeisimmän jutun. Olipa hurjan kuuloinen jeeppisafari. Siinä kyllä heikommalla kunnolla oleva jäisi matkan varrelle. Kuvat olivat jälleen upeita! Maasto jälleen ihan ”oman näköistään” . Kivi/kalliomuodostelmien design aivan mahtavaa. Samaten nuo vesien värit, joista huomaa tuliperäisen ja erilaisten kivimineraalien kirjon. Täytyy kylläkin myöntää, että tämän kaiken jälkeen ”kaipaa” jo pehmeämpiä maisemia esim. merta ja hiekkaa ja palmuja ja jne. Turvallista matkan jatkoa. Uusia juttuja odotellen halauksin tarja ja harri

    Liked by 1 henkilö

    1. Moikka Tarja! Kyllä, tuon jeeppireissun jälkeen kaipasi todellakin lepoa ja lämmintä suihkua ja onneksi päästiinkin sitten rentoutumaan hyvin 🙂 Mutta oli tuo reissu kyllä taas sellainen ”kerran elämässä” -kokemus, että vaikka välillä paikat olivatkin jumissa niin oli se sen arvoista! Merta, hiekkaa ja palmuja joudutaan vielä hetki odottelemaan, mutta eiköhän nekin sieltä lopulta tule! 🙂 Terkkuja sinnekin!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: