Kolmen vuoristokylän värikkäät jäähyväiset Argentiinalle

Scroll down to content

Saltan ja Valles Calchaquíes -laakson jälkeiset 10 päivää San Salvador de Jujuy -kaupungissa toivat rytisten muistoja mieleen lapsuusvuosilta. Ei, ei siksi, että kaupungin suht hiljaiset kadut ja keskellä virtaava (tosin nyt kuivunut) joki olisivat tuoneet mieleeni Joensuun, tuon kaupungin idässä.

Muistot tulivat mieleeni siksi, että täällä San Salvador de Jujuyissa kärsin jälleen lapsuuteni tapaan jäätävistä siitepölyallergiaoireista. Ala-asteen jälkeen en muista, että oireet olisivat ikinä olleet näin pahat, enkä ole joutunut lääkkeitä syömään varmaan 15 vuoteen, mitä nyt välillä keväisin tabun tai pari.

San Salvador de Jujuy.

Täällä taas Saltassa alkaneet oireet yltyivät San Salvadorissa siihen pisteeseen, että hengitys vinkui, silmät olivat aamuisin turvonneet melkein umpeen ja olivat täynnä rähmää ja punaiset kuin paholaisella. Heräilin pitkin yötä ja nenän ollessa täysin tukossa en usko, että olin myöskään kauhean hiljainen unikaveri. Oli pakko hakea helpotusta paikallisesta apteekista.

Kun et tiedä, mistä allergia loppuu ja flunssa alkaa

Kun silmät päivisin vähän aukenivat, oli mukavaakin viettää ensimmäinen viikko Airbnb-majoituksessa, joka oli tällä kertaa pariskunnan, Nicon ja Malun, talo hieman kauempana keskustasta. Talo oli hippimäisen erikoinen taiteilijatalo maalauksineen, erikoisine huonekaluineen ja yksityiskohtineen. Sisäpihalta pääsi talon katolle, jossa meidän majapaikka sijaitsi – meillä oli käytössä oma pikkumöki omalla kylppärillä itse talon katolla!

Kuvia talon katolta.

Nico ja Malu viettivät päivisin aikaa omalla koulullaan (he olivat perustaneet koulun aloitteleville taiteilijoille) tehden pientä pintaremonttia. Meillä oli siis omaa aikaa ja rauhaa hyvin. Vaikka pariskunta oli mukava (ja puhuivat englantia, mikä aina yllättää) ja talo ihan hauska, se oli kuitenkin melkoisen kylmä ja ympäröity kaikenlaisilla kasveilla, ja mietin, voisivatko ne pahentaa miun allergiaoireita. Lisäksi aloin miettiä, että jatkuva palelu saattoi antaa miulle myös pienen flunssan. En enää tiennyt, oliko olo flunssaa vai allergiaa. Päätimme viikon jälkeen vaihtaa asuntoa ja katsoa, mitä tapahtuisi.

Lupe-kissaa jäi ikävä!

Viimeiset San Salvador de Jujuy -päivät asuimme keskustassa yksiössä, joka oli lämmin ja moderni. En tiedä, johtuiko se kämpän vaihtamisesta vai alkoivatko tropit viimeinkin tehota, mutta miun olo alkoi koheta. Oli jälleen energiaa miettiä seuraavaa siirtoa, joka olisi reitti pohjoiseen, kohti Bolivian rajaa.

Keskustan yksiöstä.

San Salvador de Jujuy -etappi oli tämän reissun ensimmäinen niin sanottu tyhjä arpa. Emme olleet suunnitelleet tänne etukäteen tekemistä, ja paikan päällä teimme kyllä aluksi suunnitelmia Nicon avustuksella; tämä kaikki kuitenkin muuttui, kun miun olo oli koko ajan niin kehno muutamia hetkiä lukuun ottamatta. Pääsin sentään kerran salille ja muutaman kerran kaupungille pyörimään.

Lohtua allergian keskelle 😀

Älä mene suoraan Boliviaan kulkematta näiden vuoristokylien kautta!

Kun nenällä pystyi taas hengittämään ja raajat eivät enää olleet niin kohmeessa, oli aika nousta ylös, laittaa rinkka selkään ja suunnata eteenpäin – halusimme taas nopeuttaa reissutahtia! Päätimme, ettemme sittenkään vuokraa autoa vaan menemme busseilla seuraavat kolme vuoristokylää läpi, sillä ne olivat niin lähellä toisiaan.

Bussit ovat täällä aina ajoissa, mikä yllätti! 🙂

Argentiinan viimeisiksi kohteiksi valikoituivat siis kolme vuoristokylää ennen Bolivian rajaa: Purmamarca, Tilcara ja Humahuaca. Nämä kaikki kylät sijaitsevat Jujuy-provinssissa Quebrada de Humahuaca -laaksossa Ruta 9 -tien varrella. Tämä laakso on ollut yksi UNESCOn maailmanperintökohteista jo vuodesta 2003 lähtien, ja laakson kylät ovat olleet asuttuja jo noin 10 000 vuotta, mistä on todisteina esihistoriallisia jäänteitä, joista lisää myöhemmin. 🙂

Koska kylät ovat noin muutamien kymmenien kilometrien päässä toisistaan, päätimme ottaa tukikohdaksi Tilcaran, joka on keskimmäisenä. Bussimatka San Salvadorista kesti noin muutaman tunnin ja kun saavuimme kylään ja lähdimme taivaltamaan majapaikkaamme kohti, alkoi todella tuntumaan keuhkoissa, että nyt ollaan korkeammalla. Tilcara sijaitsee noin 2400 metriä merenpinnan yläpuolella, ja aluksi ihmettelin, miten jo näissä korkeuksissa tuntuu kehossa epämukavalta. Mutta kun ottaa huomioon, että majapaikkamme sijaitsi kylässä vuoren rinteessä korkealla ja kannat kamojasi keskipäivän kuumuudessa, niin ei ihme, että hieman puuskututtaa!

Kotikatua sai vaeltaa hieman ylöspäin.

Airbnb-majoituksemme täällä oli kallein tähän mennessä, 40 euroa / yö, mutta todellakin sen arvoinen! Omalta terassilta oli huikeat näkymät alas kylään ja vuorille ja sisältäkin ”mökki” oli tosi hurmaava ja siellä oli kaikki tarvittava. Ainut, mikä mietitytti, oli se, että koska mökki oli puoliksi kalliota, seinissä oli mukavia pieniä koloja, joissa jo näin muutaman ei-niin-pienen hämiksen kipittävän seinille ja koloon takaisin. Yhtenä iltana yksi mokoma tohti raahautua kylppäristä olkkarin lattialle, ja rohkeana pomppasin salamana ylös sen nitistämään, tosin Jukan kengällä 😀 Olisihan tämä pitänyt muistaa jo Dominikaanisen tasavallan ja sen Cueva Eco-lodgen ajoilta – jos kämppäsi on puoliksikaan luolassa, näitä kahdeksanjalkaisia kummajaisia vain ilmestyy jostain.

Mökki oli kyllä hintansa väärti.
Omalla terassilla kelpasi ihastella maisemia.

Käy Purmamarcassa mutta älä yövy siellä

Seuraavana aamuna mestoille saapumisesta otimme bussin Purmamarcan kylään, joka on näistä kolmesta kaikkein tunnetuin, mutta myös pienin ja majoituksiltaan kallein (kun tsekkasimme majoituksia netistä). Purmamarcaan pääsee Tilcarasta kätevästi paikallisbussilla vain 35 peson hintaan (70 senttiä) per henkilö per suunta ja matka kestää vain noin puoli tuntia; siksi suosittelen ehdottomasti yöpymään Tilcarassa halvempien majoituksien ja viihtyisämmän ympäristön vuoksi, ja tekemään Purmamarcaan päivävierailun.

Paseo de los Colorados -reitiltä.

Päivävierailulla ehdit hyvin kävellä Paseo de los Colorados -vaellusreitin, joka on vain muutaman kilometrin mittainen ja näet upean väriset vuoret horisontissa (Cerro de los Siete Colores eli seitsemän värin vuori). Kannattaa myös tehdä pieni nousu mäelle kylän päätien toiselta puolelta – nämä värikkäät vuoret näkyvät sieltä oikeastaan paremmin ja vastaan ei ainakaan meillä tullut ketään. Itse Purmamarcan kylässä ei muutoin ole kauheasti nähtävää; kylän keskiaukiolla on ilmeisesti joka päivä markkinat, joissa myydään todennäköisesti ryöstöhintaan kaikenlaista, jota et todennäköisesti tarvitse tai löydät muualta edukkaammin.

Kylän toiselta puolelta mäen päältä vuoret näkyivät selkeämmin, eikö!
Täältä saisi niitä villapaitoja! 😀

Onko koira sittenkään aina se paras kaveri?

Tilcarassa vietimme muutaman päivän koluten paikallisia nähtävyyksiä, joihin meni aamusta/aamupäivästä noin kolmesta viiteen tuntiin ja lopun ajan saimme nautiskella omalla terassilla kylmää Quilmesia ennen kuin aurinko laski joka ilta TASAN 17.59. Oikeasti. Toki terassilla tuli liikuntaakin, kun yritit saada naapurin koiraa rauhoittumaan ja olemaan kaluamatta terassisi kalusteita – huonolla menestyksellä, sillä välillä tuoli otti mahtiloikan rappusia alas.

Tämä kaveri ajatteli olevansa sylikoiran kokoinen 😀

Täälläkin kylässä, niin kuin kaikkialla Argentiinassa, on valtava määrä koiria, joista osa on kyllä ihan söpöjä ja harmittomia, kun taas osa lähtee laumana juoksemaan perääsi, jos erehdyt kävelemään väärälle tielle, joka taisikin olla jonkun oma piha. Naapurin koira aiheutti sydämentykytyksiä myös iltaisin, kun tuli ovemme taakse koittamaan ovemme avausta, joka ensimmäisellä kerralla vaikutti siltä, että joku ihminen yritti päästä ovestamme sisään. Voit kuvitella, kuinka päässäsi alkaa heti kelautumaan skenaario mökin ryöstöyrityksestä. Aamuisinkin nämä hurmaavat karvaturrit aloittavat joukolla kunnon haukkumaratonin, joka kulkeutuu tajuntaasi myös korvatulppien läpi. Miusta on täällä reissussa pikkuhiljaa alkanut kuoriutua enemmän kissaihminen, varsinkin kun vastaan on tullut niin hurmaavia katteja, että olisin voinut ottaa ne mukaan taskuun.

Auringonlaskusta nautiskelijat ❤

Näimme linnoituksen ja saimme vihdoin töppökaktukselle nimen!

Kyllä, Tilcarassakin on Garganta del Diablo (paholaisen kurkku) -niminen vaellusreitti, jossa menee aikaa noin nelisen tuntia, ja jonka varrella näet näitä värikkäitä vuoristomaisemia, upean rotkon ja vesiputouksen. Reitin aloituspaikan löydät suoraan Google mapsista ja reittiä on todella helppo seurata, sillä matkalla on selkeät opasteet. Jos haluat nähdä itse paholaisen rotkon ja vesiputouksen, pääsymaksu on 100 pesoa per henkilö eli muutaman euron. Tämä kannattaa toki maksaa, kun olet tänne asti kavunnut 🙂

Matkalla Garganta del Diablolle.
Cascada natural.
Rotkolla!

Puhuimme Jukan kanssa, että vaikka tämä vaellus toki oli hyvää liikuntaa ja maisemat hienot, niin sille ei voi mitään, että pikkuhiljaa alkaa turtumaan. Jos ei maisemassa ole jotain todella erikoista, niin näiden maisemien samankaltaisuus alkaa vaikuttamaan niin, ettet hauko henkeäsi enää jokaisen ison kaktuksen kohdalla. Mutta pettynyt en toki ollut! Kaikki nämä maisemat ovat aina sen kapuamisen arvoisia ja samalla tulee kuin huomaamatta treenattua muita vaelluksia varten näissä korkeammissa olosuhteissa.

Paluumatkalta.
NIIN paras lomito ikinä ja paikallisia perunoita 😛

Tilcaran toinen nähtävyys, joka oli myös kätevästi majapaikkamme lähellä, oli Pucará de Tilcara eli Tilcaran linnoitus. Tämä asutus on rakennettu pienen vuoren päälle, josta on selkeä näkyvyys aina Rio Grande -joen yli sekä jokaiseen ilmansuuntaan – loistava sijainti tarkkailla ja suojata asutusta kenties ei-niin-halutuilta vierailijoilta. Alueelta on löydetty jälkiä asutuksesta, jotka ovat peräisin vuodelta 10 000 eKr, ja näistä metsästäjä-keräilijöistä tuli lopulta maanviljelijöitä. Inkojen valtakunta levisi alueelle 1400-luvun lopulla, ja lopulta vuonna 1594 espanjalaiset valloittivat alueen.

Pucará de Tilcarasta näkyy kauas.

Pucará de Tilcaraan on rakennettu asumuksia jälkikäteen havainnollistamaan, miltä linnoitus on näyttänyt, tosin niihin ei ole niinkään uskominen; paikan päällä on kylttejä, joissa painotetaan, että vaikka kyseessä on mallirakennukset, ne on rakennettu tyylillä sekä välineillä ja materiaaleilla, joita ei ollut aikanaan käytössä – siksi ne eivät täysin todenmukaisesti esitä alkuperäisiä rakennuksia. Esimerkiksi oviaukot ovat olleet pienemmät ja katot matalammalla.

Alueella on myös pieni kasvitieteellinen puutarha, jossa on lähinnä erilaisia kaktuksia. Kaiken kaikkiaan linnoitus oli kyllä näkemisen arvoinen, mutta normaali pääsylipun hinta, 300 pesoa eli 6 euroa per henkilö, oli kyllä mukava säästää, sillä menimme tänne maanantaina, ja saimme kuulla, että maanantaisin sisäänpääsy on ilmainen! Kätevää!

Töppökaktus AKA Pasacana 😀 Vähänkö ensin luin, että Pascana 😀
La Peña de Carlitos -ravintolassa Tilcarassa on iltaisin livemusiikkia.
Auringonlaskut ❤

14 värin vuoret, koska 7 ei enää riitä 🙂

Koska Humahuacan kylä oli näistä kolmesta lähimpänä Bolivian rajaa, päätimme olla siellä vielä muutaman yön ennen rajan ylitystä. Täällä pääsisi myös vielä lisää totuttelemaan korkeampaan ilmanalaan, sillä kylä sijaitsee 3000 metriä merenpinnan yläpuolella. Bussimatka Tilcarasta Humahuacaan kestää vain noin 40 minuuttia ja maksaa vain muutamia euroja, joten tässäkin sai huomata, että oli ihan hyvä, ettemme autoa vuokranneet.

Humahuacan kylästä.
Tämä miun safka oli yks reissun maukkaimmista, kerrankin oli käytetty mausteita! 😀

Humahuacassa meillä oli todella kiva hostelli majapaikkana, Hostal Humahuacasa, joka maksoi vain 16 euroa / yö, ja siihen kuului aamiainen! Lisäksi henkilökunta puhuu myös englantia ja varsinkin Paula oli todella auttavainen kaikessa! Aluksi mietimme, tekisimmekö vielä vaelluksia täälläkin, mutta lepo vei voiton. Edessä olisi Bolivian suolatasangot ja muut aktiviteetit, joten nyt ei energiaa riittäisi kaikkeen.

Hostellin sisäpiha oli hurmaava ja ihanan valoisa!
Aamuauringosta pääsi hyvin nautiskelemaan.

Kävimme kuitenkin yhdessä kahden muun pariskunnan kanssa päiväretkellä Serranía de Hornocal -näköalapaikalla, joka on noin 25 kilometriä Humahuacan kylästä – no, ylöspäin! 🙂 Oikeasti reitti taisi olla itään, mutta kun lähdimme maastoautolla ajamaan, reitti oli suoraan ylöspäin, sillä tämä näköalapaikka olisi 4350 metrin korkeudessa!

Kyseessä on vuorijono nimeltään Cerro de los 14 colores eli suoraan käännettynä 14 värin vuori. Tänne on pakko ottaa järjestetty retki, ellei sinulla ole omaa autoa, ja mukaan tarvitaan vähintään neljä henkilöä. Meitä oli nyt yhteensä kuusi sekä kuski. Retki maksaa 350 pesoa per henkilö eli 7 euroa, ja reissu kestää yhteensä noin kaksi tuntia, sillä automatka suuntaansa on noin 40 minuuttia ja perillä vietetään aikaa noin puoli tuntia.

Ylös, ylös…

En yhtään ihmettele, miksi näköalapaikalla on ambulanssi valmiustilassa, sillä näin korkealla voi hyvinkin tulla vaikeuksia hengittää, varsinkin kun pakkaan lisätään kova vastatuuli. Näet kyllä nämä komeat, värikkäät vuoret parkkipaikalta, jossa kuski teitä odottaa, mutta voit myös kävellä alas aina tien päätyyn asti, josta näkymät ovat paremmat.

Kävely rinnettä alas oli suht helppoa, mutta kun pääsit tien päätyyn asti, kova tuuli iski vasten kasvojasi, ja miulle tuli takauma laskettelureissuista, kun kiidät liian kovaa alaspäin ja tuuli on niin kova, että taistelet saadaksesi happea. Matka takaisin rinnettä ylös oli haasteellisempi, ja piti pysähtyä useamman kerran. Alkoi kyllä itseäkin jännittämään, mutta se helpotti, kun kävelin jonkin matkaa takaperin, niin kova tuuli ei iskenyt kasvoille. Vaikka kylmyydestä ”peloteltiin”, pärjäsin ihan hyvin miun shortseissa, sillä takki oli kuitenkin päällä. Toisaalta, iltapäivän aurinko vielä porotti ja onneksi lämmitti vielä tarpeeksi.

Costa Rica espanjan opiskelun paratiisi?

Tutustuimme tällä retkellä paremmin sveitsiläiseen pariskuntaan, ja he olivat myös samassa hostellissa kanssamme. Oli hauska päästä englanniksi vaihtamaan ajatuksia, ja heillä oli myös antaa vinkkejä Boliviaan, sillä he olivat juuri saapuneet sieltä Argentiinan puolelle.

Seura, viini ja jälkiruoka olivat mahtavia, mutta tämä ihme kana-riisi-kaakaokastikehässäkkä ei ollut visuaalisesti eikä makuelämykseltään parhaasta päästä 😀

Kävimme heidän kanssaan myös syömässä paikallisessa hostellin suosittelemassa raflassa, ja oli hauska kuulla heidän ajastaan Costa Ricassa, jossa he olivat olleet lomailemassa ja opiskelemassa espanjaa ennen Bolivian reissua. Kuulemma Costa Rica on tunnettu espanjan opiskelusta, sillä siellä paikallisilla ei ole niin vahvaa aksenttia, joten espanjan opettelu ja kuullun ymmärtäminen on helpompaa. Miulla itselläkin on tarkoitus opiskella lisää espanjaa täällä paikan päällä, mutta siitä lisää myöhemmin. 🙂

Mitä kaikkea Argentiinasta jäi käteen?

Yhteensä vietimme Argentiinassa aikaa noin 9 viikkoa, välissä teimme noin 3 viikon syrjähypyn Chilen puolelle. Vaikka Patagonian alue etelässä jäi näkemättä (ehkä vielä joskus..?) niin saimme kyllä aika hyvän kuvan Argentiinasta eri puolilta, ja muutamia asioita jäi maasta vahvasti mieleen:

  • Rahan nostamisen vaikeus ja kalleus. Maksa täällä kortilla niin paljon kuin voit, ja varaa ja maksa majoitukset netissä, niin rahaa ei tarvitse nostaa niin usein. Kun joudut nostamaan, varaudu jonottamaan. Muista, että pikkukylissä raha voi loppua automaateista.
  • Alfajores-keksit. Syö niitä niin paljon kuin voit kun vielä ehdit. 🙂
  • Pitsan tilaaminen. Varaudu selittämään, että kyllä, haluat oikeasti tilata kahdelle henkilölle kaksi omaa erillistä pitsaa. Tarjoilija haluaa ehdottomasti puolittaa pitsat niin, että omassa puolikkaassa on eri täytteet. Yritä vielä selittää. Totea lopuksi, että tuo mitä vaan, kunhan saat ruokaa nenäsi eteen. Lopulta saat kaksi pitsaa, jotka on molemmat puolitettu eri täytteillä ja voitte vaihtaa puolikkaat keskenänne. Kätevää 😀
  • Lippu siellä, lappu täällä. Muista, että on elintärkeää, että säästät kohteissa kaikki sinulle annetut lippuset, koska niitä annetaan sinulle paljon ja niitä saatetaan kysyä esitettäviksi. Saatat saada myös julkiseen vessaan mennessäsi lippusen, mutta tätä tuskin tarvinnee säästää?
  • Poskipusut. Unohda kättelyt ja ojenna poskesi kätesi sijaan. Muutoin siulle saattaa käydä niin kuin miulle, että ojennettu kätesi jää teidän väliinne ja osuu paikkaan, minne ei yleensä ensitapaamisella kosketa.
Argentiina, olit mieletön! ❤

Bolivia, täältä tullaan! Edessä mielenkiintoiselta vaikuttava rajan ylitys ja suunta Tupizaan etelässä, josta alkaa matkamme maassa, josta olemme kuulleet ja lukeneet paljon niin ristiriitaisia juttuja, että emme enää yhtään tiedä, mitä odottaa.

Et itkeä saa argentiina, en sinusta luovu koskaan….
Lappu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: