Kuin astuisi länkkärielokuvaan – villi Etelä-Salta ja Valles Calchaquíes

Scroll down to content

Vaikka herätyskelloa ei olla liikaa reissussa onneksi tarvittu, joskus täälläkin on aamuja, jolloin heräämme sen ärsyttävään pirinään aamukahvihampaan kolotuksen sijasta. Yksi tällainen aamu oli se perjantai, kun reissutauon jälkeen oli edessä uusi road trip Etelä-Saltaan Cafayaten kylään ja Valles Calchaquíes -laaksoon.

On se ironista, että sellaisina iltoina ja öinä, kun seuraavana aamuna ei ole hoppu minnekään, nukahdat helposti ja nukut tasaisesti, kun taas sitten, kun seuraavana päivänä pitäisi olla aamusta iltamyöhään liikenteessä pirtsakkana, et nuku kolmea tuntia pidempään.

Näin miulle kävi juuri ennen road tripiä, kun Saltan kaupungissa aikalailla heti alkaneet allergiaoireet yltyivät päivä päivältä niin, että unet alkoivat olla katkonaisia ja olo tukala. Ihmettelin asiaa meidän hostille Yamilalle; täällähän on syksy menossa ja yleensä siitepölyoireet tulevat keväisin! Yamila osasi kertoa, että juuri nyt täällä oli allergiakausi menossa, joten FML. Päätin kuitenkin kokeilla Suomesta mukaan raahattuja Heinixejä ennen paikallisten troppien puoleen kääntymistä.

Taas tien päällä!

Mitä yhteistä on paholaisen kurkulla, kolmella ristillä ja amfiteatterilla?

Ne kaikki löytyvät Quebrada de las Conchas -laaksosta – tunnetaan myös nimellä Quebrada de Cafayate – joka on matkan varrella Saltan kaupungista Cafayaten kylään. Tämä setti kuuluu siis emolaaksolle nimeltään Valles Calchaquíes, ja tänne etelään ajaa Saltasta päälle kolmessa tunnissa tie 68:a pitkin.

Ruta 68:n varrelta.

Nämä nähtävyydet ovat siis paikallisilta nimiltään Garganta del Diablo, Tres Cruces ja El Anfiteatro. Lattareissa muuten rakastetaan nimetä nähtävyyksiä paholaiseksi; paholaisen kurkkuja löytyy Saltan lisäksi Puerto Iguazústa ja Jujuysta sekä myös muualta Etelä-Amerikan maista, mitä nyt sattumalta sattui Googlesta vastaan tulemaan. Kenties se antaa näille nähtävyyksille niiden ansaitseman kohtalokkaan vivahteen?

Tuleeko PIKKAISEN inception-vibat tästä kuvasta! Garganta del Diablo.

Heti ensimmäisenä road trip -päivänä tsekkasimme Valles Calchaquíes -laakson tunnetuimmat kivimuodostelmat, mutta päätimme, että koska tänne on suht lyhyt ajomatka Cafayaten kylästä, jossa yöpyisimme, tulisimme koluamaan paikkoja uudelleen.

Amfiteatterissa voisi vaikka musisoida, niin komeasti äänet kaikuivat! Missäs miun orkesteri viipyy?? 😀
Tres Cruces -näköalapaikalta. En kestä miten upeen kuvan Jukka otti maisemasta, taas kerran! 🙂

Varsinkin tähän aikaan vuodesta täällä on todella vähän vierailijoita, ja parasta oli se, että saimme rauhassa kävellä laaksossa eri sopukoissa, tutkia kasvillisuutta, ympäristöä ja vain istua ja odottaa auringonlaskua. Ihan kuin olisimme olleet jossain villin lännen elokuvassa – tunnelma oli todella epätodellinen. Ympäristö täällä on vain niin erilainen Suomeen verrattuna. Ja mie en kestä, miten söpöjä nää kaktukset on!

Vuohet selvästi maistuu täällä jollekin, jota ei onneksi kohdattu :O
Ilmiselvä lentävä lautanenhan se siinä! 😀
Auringonlaskut ❤
Auringonlaskut on aina odottamisen arvoisia.

Matkalla toisen vessareissut eivät pysy mysteereinä

Jos tilanne on (matka)kumppanisi kanssa vielä ennen reissua ollut se, että olette pysyneet tai halunneet pysyä mukamas autuaan tietämättömänä toisen vessareissuista venyttääksenne totuuden ja realismin paljastumista mahdollisimman pitkälle, viimeistään reissussa kaikki tämä tulee romahtaen alas.

Asunto oli kyllä siisti ja olkkari/makkarin seinä hieno!

Varsinkin silloin, kun saavutte uuteen majapaikkaanne ja muiden huikeiden puitteiden jälkeen selviää, ettei vessa vedä. Airbnb-isännän ja emännän ainut reaktio on, että eipä tälle voi mitään, ja että odottakaa ”vain 10 minuuttia” vetojen välissä. Hahah. Kun 12 tunnin odotuskaan ei auta, ei auta muu kuin sopia tietyistä pelisäännöistä ja ottaa manuaalinen huuhtelu vesiämpärillä käyttöön. Välillä tuota, huonolla menestyksellä. Mutta hei! Tämähän on vain lämmittelyä niitä hetkiä varten, kun iskee ensimmäinen reissu-raibulita hieman alkeellisimmissa olosuhteissa.

Kotikatu Cafayaten kylässä.

Hiekkateiden terävät pikkukivet voittivat yhden erän

Valles Calchaquíes -laakson koluamisen lisäksi halusimme ehdottomasti tehdä päivävaelluksen Cascadas del Rio Colorado -nimiselle vesiputousalueelle. Vaellusreitillä olisi yhteensä noin kolme, neljä (riippuen, lasketko niitä kaikkia putouksia kohteiksi) vesiputousta, ja viimeisin niistä olisi kuulemma aikamoinen näky!

Lähdimme liikkeelle aamulla suht aikaisin, ja olimme pikkaisen myöhässä aikataulusta, kun kiiruhdimme kioskin ja eväiden hankkimisen kautta matkaan. Jukka starttaa auton ja ihmettelee, kun ohiajavasta autosta paikallinen mies viittoilee autoa kohti. Pikainen kurkistus ulos ikkunasta ja – meillä on rengas rikki. Perkele.

Laura auttaa ottamalla kuvan 😀

Onneksi meidän majapaikan vastapäätä oli kioski, jonka kypsempään ikään ehtinyt omistajanainen auttoi meitä pyytämällä poikansa meidän – tai siis Jukan – avuksi renkaanvaihtoon. Onneksi vuokra-auton takakontissa oli vaihtorenkaana kunnollinen rengas, ei mikään pyöränkumi, joka kestäisi vain muutaman kilometrin. Onneksi mukana oli myös kunnon vehkeet niin vaihtohan sujui hetkessä!

Tämä ei ole päivävaellus, tämä on seikkailu isolla S:llä!

Menimme siis vaellusreitin aloituspaikalle autolla, ja saimme heti autosta noustessa vastaamme kourallisen yli-innokkaita oppaita, jotka yrittivät selittää meille, ettemme millään voisi mennä vesiputouksille koko reittiä ilman opasta. Olimme lukeneet tästäkin, ja uskoimme, että pärjäisimme kahdestaan. Oppaat inttivät kuitenkin, ettei matkaan edes saisi lähteä ilman opasta, mikä hieman kyllä herätti epäilyksiä.

Sanoin, että haluaisin nähdä jonkin virallisen linjauksen tästä, ja kun sellaista ei kuulunut, ja sanoimme tiukasti, että haluamme mennä kahdestaan, he lopulta luovuttivat, ja antoivat ohjeet aloitukseen. Pääsymaksu reitille oli meiltä yhteensä 100 pesoa eli 2 euroa. Jos olisi ottanut oppaan koko ajaksi, se olisi kustantanut 500 pesoa molemmilta eli yhteensä 1000 pesoa eli 20 euroa.

Aloituspaikalta.

Seuraavia 4-5 tuntia on vaikea kuvailla, joten kuvat puhukoot puolestani! Tämä oli ensimmäinen vaellus tällä reissulla, joka oli ennemminkin seikkailu kuin vaellus, sillä reitti ei todellakaan ollut mikään sunnuntaikävely. Jukan kanssa mietimme sitä, että varsinkin jos olisi yksin liikenteessä, opas olisi ihan hyvä idea, sillä täällä et voi mennä nollat taulussa ”seuraten polkua”, sillä no – polkua ei ole.

Reittejä on, montakin, ja usea niistä on oikea, mutta jos et katso minne menet, voit hyvin eksyä. Toisaalta, jos tajuaa pitää joen koko ajan vierellään/lähellään, kyllä täällä yksinkin voisi mennä. Mutta koko reitti oli täynnä joen/kosken ylityksiä, kiveltä kivelle -hyppäämisiä, kiipeämistä vuoren rinnettä ylös, takaisin alas ja välillä puunrunkojen alituksia/ylityksiä ja kiville kapuamisia.

Tasaisin väliajoin menet heinien ja kasvien läpi suoraan – kyllä siellä jossain polku näkyi – ja toivot, ettet saa naamallesi jättihämähäkkiä. Tosin jos sellaisia olisi näkynyt heti alussa (vaikka sellaisia, joita oli Saltan kaupungissa Cerro San Bernardo -vuorella), olisi saattanut tulla täyskäännös. Täällä puskien läpi piti mennä jos halusi eteenpäin, ja tajusin reitin puolimatkassa huonon vaatevalintani. Lyhyiden shortsien vuoksi viiltävät kasvit ja oksat tekivät reisiini aikamoiset jäljet ennen kuin vaihdoin mukana oleviin jumppatrikoisiin.

Seikkailun tuntua toivat myös vuohet, joita oli reitillä kymmeniä, ja myös se, ettemme törmänneet keheenkään muuhun kun vasta ihan reitin lopussa ja paluumatkalla näimme yhden parivaljakon. Matkalla oli tosiaan muutamia vesiputoksia, ja viimeinen, johon reitti loppui, oli kyllä mieletön! Jukka mietti hetken, menisikö uimaan, kunnes kokeili vettä ja tuli toisiin aatoksiin. Jos aurinko olisi paistanut vesiputouspaikalle, asiaa olisi voinut harkita, mutta olimme niin vuoren ja puiden suojassa varjossa, että siellä oli jopa viileä. Kun Oreot oli syöty ja Gatoradet juotu, oli aika lähteä paluumatkalle. Kun saavuimme autolle, huokaisin helpotuksesta, etteivät pettyneet oppaat olleet naarmuttaneet autoamme – raukka oli jo kokenut tarpeeksi yhdelle päivälle.

Koko reitti (ja vesiputouskin) oli kyllä niin komia! 🙂

Kyllä nyt kahdeksan voi aina ottaa!

Kyllä, muutenkin, mutta varsinkin viininmaistelussa. Cafayaten kylä ja sinne johtava tie, La ruta del vino, on tunnettu viinitiloistaan. Ihan niin kuuluisa se ei ole Mendozan rinnalla, mutta merkittävä kuitenkin. Siksi ajattelimme, että voisimme täälläkin viinitilalla piipahtaa. Saimme Yamilalta vinkin Bodega Piattelli -nimisestä viinitilasta, ja teimme sinne varauksen vierailuun ja viininmaisteluun päivää etukäteen sähköpostitse.

Koska meillä oli niin mahtava kokemus Mendozan Luján de Cuyossa Bodega Vistalbassa, tuntuu, että sitä on vaikea päihittää. Bodega Piattelli oli kuitenkin maisemiltaan upea alkuillan hämärissä, ja kierros oli sekä englanniksi että espanjaksi, mikä oli kätevää. Lisäksi koko setti, kierros ja maistelu, kustansi vain 220 pesoa per henkilö (hieman päälle 4 euroa) ja saimme maistella 8:aa eri viiniä, joten not bad at all! 🙂

Bodega Piattelli.

Uusi tieto itselle oli se, miten paljon korkeus vaikuttaa viinin makuun. Bodega Piattelli omistaa kaksi viinitilaa, yhden täällä Cafayatessa ja yhden Mendozassa, ja heillä on täysin identtiset viinintuotantomenetelmät ja he kasvattavat ja käyttävät samoja rypäleitä, mutta Cafayaten ja Mendozan viinit maistuivat ihan erilaisilta. Lisäksi korkeammalla kasvavien rypäleiden viinit ovat alkoholipitoisempia. Cafayaten viinitilat sijaitsevat noin 1700 metriä merenpinnan yläpuolella, kun taas Mendozassa heidän tilansa sijaitsee noin 950 metriä merenpinnan yläpuolella.

Rypäleet on poimittu jo kuukausia sitten.

Itse tykkäsin enemmän Mendozan viineistä – Cafayaten viinit maistuivat omaan suuhuni ehkä hieman kitkeriltä tai sitten höysteenä olisi pitänyt olla mehukas pihvi. Piti sitten lähteä vähän kylille syömään burgeria ja juomaan kylän erikoisoluita kitkeryyden poishuuhtomiseksi. Tämä ei ollut ollenkaan hassumpi idea! Varsinkin, kun päädyimme pubiin, jonka sisällä oli sisustuselementtinä jäätävän kokoiset oluttynnyrit, joissa heidän omaa oluttaan pantiin.

Lisää suunnitelmiin aina vähintään tunti

Cafayaten kylän ja Valles Calchaquíes -laakson road tripin jälkeen piti suunnata takaisin Saltan kaupunkiin autonpalautusreissulle. Autonpalautus oli kymmeneltä aamulla ja lähdimme aamuseitsemältä ajamaan takaisin, kun muistelimme, että matka oli korkeintaan 3 tuntia. Tässä sai taas huomata sen, että pitäisi aina lisätä vähintään tunti aika-arvioihin.

Ei täältä malttaisi lähteä!
Aamuhämärissä sanottiin heipat Cafayatelle!

Olimme jo 15 minuuttia myöhässä, kun kaupungin aamuruuhkassa etsimme vielä huoltoasemaa auton tankkausta varten. Onneksi täällä huoltoasemilla on aina työntekijät, jotka hoitavat tankkauksen, joten se sujuu suht sutjakasti; mahtavaa on myös se, että voit maksaa myös kortilla.

Olimme lopulta takaisin autovuokraamossa päälle puoli tuntia myöhässä, mutta onneksi meitä ei sakotettu tästä. Ja mikä parasta, meitä ei veloitettu edes puhjenneesta renkaasta! Vaikkei meillä laajennettua vakuutusta ollutkaan. Mietimme, että tämä on varmaan niin yleistä, ettei siitä peritä maksua. Olimme tosin soittaneet asiasta liikkeeseen jo etukäteen ja heidän pyynnöstään lähettäneet kuvat, joten ehkä tämäkin edesauttoi asiaa?

Joka tapauksessa, erittäin iloisina lähdimme taivaltamaan bussiasemaa kohti. Edessä olisi parin tunnin matka pohjoiseen San Salvador de Jujuy -kaupunkiin, joka olisi seuraava kohteemme ainakin viikon ajan. Tästä viikosta tulisi tuskallinen ja väsyttävä – tästä sekä pohjoisen seikkailuista lisää seuraavassa postauksessa!

Pikkuhiljaa kohti Bolivian rajaa,
Lappu

2 Replies to “Kuin astuisi länkkärielokuvaan – villi Etelä-Salta ja Valles Calchaquíes”

  1. Moi Laura
    Jälleen upeat jutut ja kuvat. On tosi mielenkiintoista lukea seikkailuistanne.
    Seuraavia juttuja odotellen…….halauksin tarja ja harri
    P.S. siitepölyongelmat täälläkin jälleen tänä vuonna hankalat

    Liked by 1 henkilö

    1. Moikka Tarja! Kiitos, Jukka ottaa kyllä huikeita kuvia! On aina vaikea valita tänne kuvia kun niitä hyviä on niin paljon! 🙂
      Voi vitsi, toivottavasti teille ei tule allergiaoireita, ne on niin viheliäisiä! Toiv täälläkin menee pian ohi 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: