Paska kaupunni? Ristiriitainen Santiago de Chile

Scroll down to content

Viime postauksessa mainittu Ruta 7 on siis tie, joka vie Argentiinan Mendozasta länteen aina Chilen rajalle asti. Tätä tietä olimme kulkeneet edestakaisin jo neljä kertaa road tripillä, ja nyt edessä olisi viides kerta, mutta tällä kertaa bussin kyydissä.

Palautettuamme auton Mendozan keskustaan hyppäsimme bussin kyytiin (Mendoza–Santiago de Chile -väli kustansi 24 euroa per henkilö) ja hurautimme rajalle. Rajalla olisi passintarkastus sekä muu maahantulohässäkkä, joka oli kätevästi huomioitu bussin matka-ajassa! Matka-ajaksi oli ilmoitettu 7 tuntia, ja matkan alussa mietitytti, mistä ihmeestä he voivat tietää, kuinka kauan rajalla aikaa menee, mutta näköjään he eivät tosiaan olleet ekaa kertaa pappia kyydissä.

Ruta 7 ja upea vanhan junaradan silta.

Bussimatka Andien vuoristossa Santiagoon oli aivan mieletön! Kaksikerroksinen bussi kiemurteli mutkaisilla vuoristoteillä niin, että mahasta otti, ja matkalla oli söpöjä pieniä vuoristokyliä ja taloja, joiden pihoilla hevoset mutustivat heinää ja kanat juoksentelivat koiria karkuun – taustalla joka puolella kohoavat jylhät vuoret. Totta kai bussissa kovalla mölyävä, espanjaksi dubattu toimintaleffa toi myös oman osansa tunnelmaan.

Kun Lappu salakuljetti auringonkukansiemeniä

Rajanylitykset on kyllä yksi murheenkryyni. Vaikka kunnon kansalaisena et vie rajan yli muuta kuin hermostuksesta lepattelevat perhoset kenties sekaisin olevassa vatsassasi, tuntuu, että kaikki viranomaiset katsovat sinua kuin tulevaa tiilenpäiden lukijaa.

Siinä yrität sitten näyttää mahdollisimman viattomalta näyttämättä siltä, että yrität tietoisesti näyttää viattomalta, joten haukottelet, katselet seiniä ja pahimmassa tapauksessa yrität viheltää – mitä? Et edes osaa viheltää, joten suustasi kuuluu vain vetistä ininää. (Perustuuko tarina tositapahtumiin, ken tietää?)

Joka tapauksessa tämä rajanylitys sujui aluksi todella helposti, kaikki bussista ulos ja passintarkastukseen. Leima passiin ja toiseen huoneeseen odottamaan nätissä rivissä, että viranomaiset tekevät… niin mitä? Kaikki vain seisovat ja tuijottelevat toisiaan. Sitten alkoivat rinkkamme ja muut bussin matkatavaraosiossa olleet nyssäkät lipumaan hihnalla kohti läpivalaisua. Tässä vaiheessa aloimme epäillä, että meidän olisi pitänyt ottaa mukana matkustamossa olleet reppumme ja eväskassimme mukaan tänne huoneeseen tarkastettaviksi. Kaikilla muillakin ne tuntuivat mukana olevan.

Hermostunut katseeni harhaili seinällä olevaan, selkeästi englanniksi kirjoitettuun ja myös kuvitettuun tauluun, jossa kerrottiin, että kaikenlaisten elintarvikkeiden, varsinkin siementen, maahantuonti on ankarasti kielletty. Samalla joku työntekijä raahaa Jukan reppua ja meidän eväskassia hihnalle, jonka luona odottavat viisi viranomaista katseellaan etsien, kenen nämä ovat. Tuossa eväskassissa oli muun muassa pussillinen auringonkukansiemeniä, jotka miun välttämättä oli saatava mukaan. Ja vaikka tarkoituksenani ei ollut diilata niitä Santiagon bensiksen takana parhaiten tarjoavalle vaan nauttia ne aamujogurtin seassa, alkoi hieman jännittämään. Varsinkin, kun maahantulokortissa olin laittanut iloisesti raksin ruutuun, jossa vakuutin, ettei mitään tullattavaa ole.

Onneksi he eivät kuitenkaan puuttuneet asiaan edes läpivalaisun jälkeen, joten kaikki OK ja matka voi jatkua. Se tästä olisikin puuttunut, että olisin saanut sakot auringonkukansiemenistä. Bienvenidos a Chile!

Tervetuloa Chileen!

Kaikki ei ole aina niin kivaa – sananen reissuväsymyksestä

Onneksi majapaikkamme Santiagossa oli suht lähellä bussiasemaa, joten illalla kaupunkiin saapuessamme hyppäsimme taksiin ja pian olimmekin asunnolla. Vaikka majoitus oli Airbnb:n kautta, toiminta oli selkeästi aika ammattimaista, ja rakennuksessa oli kätevästi vuorokauden ympäri olevat vartijat/vastaanottotyöntekijät, jotka hoitivat avaintenluovutuksen.

Santiagossa olimme olleet reissussa 1,5 kuukautta, ja ensimmäistä kertaa iski päälle reissuväsymys ja pienoinen ahdistus. Kaupunki näyttäytyi ensimmäisinä päivinä (siltä puolen kaupunkia) meluisena, ruuhkaisena ja likaisena. Santiago on kuuluisa ilmansaasteistaan, ja kaupunkia ympäröivät vuoret pitävät huolen siitä, että kaikki saaste jää mukavasti kaupungin kattojen ylle blokkaamaan upeat vuoristomaisemat. Älä siis usko netin ihmeellisiä kuvia, maisema ei ole koko ajan sellainen, lähinnä harvemmin kuin useammin!

Santiagon harmautta.
Aika, tuota, komea hevosgorilla 😀
Keskustan yhdessä puistossa oli meneillään jokin porukkatanssi!

Kaupungin saasteet ja likaisuus yhdistettynä harmaaseen, kylmään säähän saivat siis alakulon kunnolla jylläämään, ja alkoi ahdistamaan kaikki. Yhtäkkiä olisin kaivannut kotiin perheen luo ja Suomeen, josta saa rahkaa ja raejuustoa ja jossa asiat toimivat.

Alkoi ahdistamaan oma kielitaito, ja tuntui, ettei yhtäkkiä osaakaan mitään. Olen siis opiskellut espanjaa vuoden, pari kerran viikossa Kalliossa kansalaisopistolla (ja aiemmin käynyt peruskurssin Joensuussa AMK-aikoina jo ennen Barcelonassa asumistani), ja kielitaito on sillä tasolla, että pärjään kyllä. Tosin täällä matkustaessa huomaan myös, kuinka paljon enemmän voisinkaan osata, jos harjoittelisin enemmän. Aloin sättiä itseäni siitä, etten ole harjoitellut (esimerkiksi netin ohjelmien avulla) enempää reissun päällä, ja koska asioiden hoitaminen espanjaksi on miun vastuulla, voisin kunnostautua tässä paljon paremmin. Mitä olen tehnyt iltaisin sen sijaan? Tuijottanut Netflixiä ja selaillut somea.

Iski tajuntaan, kuinka paljon reissua on vielä jäljellä, ja iski koti-ikävä ihan kunnolla kupoliin! Halusin vain hautautua peiton alle eikä ollut energiaa oikein mihinkään. Samalla tuli huono omatunto; nainen, sie oot nyt toteuttamassa siun unelmaa, tämän takia sie oot säästänyt rahaa hullun lailla, mitä sie valitat! Halusin soittaa jollekulle, mutta 7 tunnin aikaeron vuoksi en vain voi ottaa extempore-puhelua Suomeen. Tässä tilanteessa sitä huomasi, miten mukavaa on reissata jonkun kanssa, että voi jakaa näitä samoja ajatuksia. Kun pahin tunnemylläkkä meni ohi (tunteet, niin hyvät kuin huonotkin, tulevat ja sitten menevät), tajusimme, että koti-ikävä on normaalia, ja suht ripeätahtisen reissaamisen jälkeen kroppa vain ilmoittaa, että välillä on aika pysähtyä. Kielikylpyä tulee kuitenkin joka päivä jopa huomaamatta, joten jos iltaisin haluaa tuijottaa telkkaria, se on täysin fine. Kun on taas energiaa, otetaan ”oppikirjat” käteen.

Lisäksi pohdimme myös sitä, miten helposti sitä ajattelee, että matkalla ei saisi olla huonoja päiviä ja ketutuksia, vaan pitäisi vain nauttia ja olla kiitollinen kaikesta. Ei pidä paikkaansa. Normaalissa arjessa Suomessakin sitä ärsyttää joinain päivinä, eikä sitä pidä kummallisena, niin miksi sitä säikähtää täällä? Miksi täällä pelästyy, jos ei koko ajan olekaan kivaa? Ne odotukset, ne odotukset… Toisaalta, kun tämän ymmärtää, olo helpottuu. Huokaistaan hetki.

Mieletön auringonlasku parvekkeen verkkoaidan takaa.

Paistaa se aurinko täällä sittenkin!

Vaihdoimme majapaikkaa hieman toiselle puolelle kaupunkia, ja vietimme aikaa kaupungin itäosissa – tuntui, kuin olisimme tulleet toiseen kaupunkiin! Santiagossa siistimmät alueet löytyvät kaupungin itäosista ja ne rähjäisemmät lännestä. Lisäksi itse kaupungin keskusta on todella epäsiistin oloinen kaduilla lojuvine roskineen ja eri teksteillä ja kuvilla tägättyine rakennuksineen, jopa mm. virastorakennukset oli töhritty! Miksiköhän kaupunki ei pesetytä niitä?

Kaupungin siistimpää itäosaa.

Kävimme Cerro San Cristóbal -puistossa, joka on kaupungin ylle kohoava pieni vuori, jonka huipulla sijaitsee tunnettu Neitsyt Maria -patsas. Kävely huipulle vie noin 45 minuuttia, mutta jos ei jaksa kavuta, puiston porteilta voi myös hypätä maksulliseen funikulaariin. Maisemat kaupunkiin olivat kyllä kapuamisen arvoiset, ja onneksi olimme katsoneet säätiedotuksen, jotta valitsimme aurinkoisen päivän – vaikka ilmansaasteet näkyivätkin, aurinkoisena päivänä ne eivät niin haitanneet.

Cerro San Cristóbalin puistosta.
Katsokaa, miten selkeästi saastepilvi erottuu kaupungin yllä! Takana Andit.
Iltaisin valaistu Neitsyt Maria -patsas näkyy alas asti.

Hikiset salsailut Maestra Vidassa

Jos ikinä eksyt Santiago de Chileen ja klubijalkaasi vipattaa, ota suunnaksi Bellavista-kaupunginosa pohjoisessa. Tämä barrio sijaitsee ihan Cerro San Cristóbal -puiston kupeessa. Lauantai-illan viihdykkeeksi halusimme taas päästä salsaamaan, ja Googlen mukaan Maestra Vida oli THE place to be. Ennen sitä miun oli pakko päästä maistamaan paikallista Piscola-drinkkiä, joten nopea terassi-istunto ja sitten tanssimaan. Pisco on paikallista brandya (sitä valmistetaan Chilen lisäksi myös Perussa) ja Piscoa sekoitetaan yleensä kokikseen, mistä nimi Piscola tulee.

Piscoa mutta Pepsin kanssa, onko se sitten Piscopsi?

Maestra Vida oli maineensa veroinen! Sisäänpääsy on naisilta 4000 Chilen pesoa (päälle 5 euroa) ja miehiltä 6000 CLP:tä (8 euroa) mutta hintansa väärti. Klubi on hämyinen ja siellä voi istuskella kahdessa kerroksessa. Paikka ei ole kovin iso, mutta siellä on kaksi tanssilattiaa ja tanssimaan mahtuu hyvin, varsinkin jos aloittaa puolen yön aikoihin, kun paikka aukeaa. Kello kahden maissa alkaa todellinen ruuhka. Chileläiset muutenkin aloittavat iltansa myöhään, ja paikalliset tulevat yökerhoihin yleensä vasta kahden aikaan yöllä. On haaste tai jopa mahdotonta löytää salsaklubi, joka aukeaisi aiemmin, jotta pääsisi nukkumaan ennen kello kolmea. Ollaanko myö tultu vanhoiksi..??

Jukka valokeilassa! Mie tauolla 🙂
Maestra Vidan sisäänkäynti päiväsaikaan.

Avuliaat paikalliset ja yllätysdarra

Viimeisenä iltana ennen lähtöä Santiagosta halusimme taas tanssimaan, ja löysimme netistä salsaklubin, joka aukeaisi jo kahdeksalta! Siellä olisi myös yhdeksästä kymmeneen salsaopetusta ja kymmenestä yhteentoista bachataa, jonka jälkeen varsinainen klubi aukeaisi. Tunnit olisivat lisäksi juuri tänään ilmaisia!

Lähdimme täysin toiselle puolelle kaupunkia kävelemään ja löysimmekin klubin, joka tosin näytti ulkoapäin siltä, ettei siellä ole mitään toimintaa ollut pitkään aikaan. Kulmarakennuksessa ei ollut minkäänlaista kylttiä ja vaikka olimme tasalta paikalla, ei ollut mitään merkkejä siitä, että sitä oltaisiin avaamassa.

Arvaisitko klubiksi? 😀

Odottelimme hetken, josko kyse olisi vain siitä, että olimme vain suomalaisittain liian ajoissa. Koska paikka oli niin aution näköinen, kysyimme asiasta viereisestä ravintolasta. Ravintolan pitäjä (tai sitten vain työntekijä tai muu ravintolassa norkoilija) ei osannut sanoa asiasta, mutta lähti näyttämään meille vieressä olevaa toista paikkaa. Kävi ilmi, että se oli tanssikoulu, ei klubi, joten hän sanoi soittavansa kaverilleen, joka puhui englantia ja pystyi meitä paremmin neuvomaan. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, olin puhelimessa selvästi brittiläisen miehen kanssa, joka osasi kertoa, että uskoi klubilla olevan korjaustyöt menossa ja siksi se oli kiinni. Suositteli siis Bellavistaa ja toivotteli onnea.

Koska kotiinmeno ei ollut vaihtoehto, oli suuntana jälleen Maestra Vida ja koska oli keskiviikko, siellä oli livemusiikkia! Lavalle mahtuikin aikamoinen joukko soittajia ja laulajia. Paikallisten kanssa tanssiminen oli kyllä hauskaa, ja ai että oli muutama hyvä viejä!

Ilta hurahtikin nopeasti ja lähdimme kotiin vasta puoli neljän aikaan. Johtuiko lienee hikisestä menosta vai halvasta hinnasta, mutta viiniä kuluikin sen verran, että aamulla heräsin yllätysdarraan – en ollut kuitenkaan ottanut kuin ehkä puoli pulloa viiniä plus oluen koko illan aikana. Unta tuli tosin vain nelisen tuntia, niin ehkä olot johtuivat siitä (tokitoki). Tutisevana ja väsyneenä oli siis aika jatkaa matkaa rannikolle Valparaísoon.

Valparaísossa kohtasimmekin mainion Pacon ja tähänastisista kaupungeista värikkäimmät kadut – jatkuu seuraavassa jaksossa!

Kohta jo maailmanmestari nopeassa pakkaamisessa,
Lappu

2 Replies to “Paska kaupunni? Ristiriitainen Santiago de Chile”

  1. Latinalaisen amerikan mittakaavassa reissukertomuksen otsikko pitää paikkansa:
    PASKA KAUPUNNI? RISTIRIITAINEN SANTIAGO DE CHILE
    Kaikissa isoissa kaupungeissa on samankaltaisia piirteitä mutta Santiagossa on kyllä kaikkein kusipäisimmät ihmiset.

    Tykkää

    1. Ei hitsi, harmi jos siulla on tuolta kokemusta vielä inhottavista ihmisistä :O Meillä ei onneks sellasia tullu vastaan, ainoastaan itse kaupunki varsinkin siellä länsiosissa oli aika ankea :/ Mutta se on kyl totta, että lattareiden kaupungeissa on kyllä samankaltaisia piirteitä!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: