Elämäni ensimmäinen base camp – Andit ja Aconcagua

Scroll down to content

Ei liene ihme, että viikon kestäneen viinikulttuurimatkan jälkeen alkoi tehdä mieli hieman kuivempaan ympäristöön, ja kun Andien vuoristoa oli ihastellut kauempaa rypälepuskien takaa, läheisempi tutustuminen tähän vuorijonoon oli luonnollinen jatkumo.

Tuli huomattua, että auton vuokraaminen ja aktiviteettien varaaminen kannattaa aloittaa ajoissa täälläkin, vaikka sesonki ei olekaan kuumimmillaan – autoa vuokratessa oli vain yksi kappale enää jäljellä (totta kai kalliimpaan hintaan) ja näytti vaarallisesti siltä, että kuumat lähteet saattaisivat jäädä väliin, sillä kylpylässä oli vain rajoitetusti paikkoja.

Ennen vuoristoa hieman taas viiniviljelmiä road tripin aluksi.

Kumman näistä sinä olisit valinnut?

Meillä oli siis suunnitelmana viettää tien päällä ja Cacheuta-nimisessä kylässä kolme päivää viiniviljelmien jälkeen. Cacheuta sijaitsee Mendozan kaupungista länteen Andien läheisyydessä, ja siellä on Termas de Cacheuta -niminen kylpylä ja vesipuisto, joissa pääsee lillumaan kuumiin lähteisiin ja nauttimaan erilaisista spa-hoidoista. Ihanteellinen suunnitelmamme siis oli, että ensin pölyttyisimme ja hikoilisimme Aconcagua-vuoren rinteillä ja sitten pulahtaisimme lähteisiin ja nauttisimme kenties hieronnoista ja mutahoidoista.

Suunnitelma siis kaatui siihen, ettei kypylässä ollut enää tilaa, emmekä olisi sinne enää toisena päivänä ehtineet, sillä Aconcagua-kansallispuiston ja Cacheutan välissä oli kahden, kolmen tunnin ajomatka ja kylpylä menisi kiinni jo kuuden aikaan. Priorisoimme totta kai Aconcaguan – kuumissa lähteissä pääsee muhittumaan muuallakin.

Kävimme Aconcagua-kansallispuistossa oikeastaan kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä lähdimme siis aamulla Vistalbasta eli ”viinikylästä” Mendozan keskustaan, josta nappasimme auton ja lähdimme huristelemaan Aconcaguaa kohti suunnitelmana tehdä vaellus base campiin vielä saman päivän aikana. Vaellus base campiin ja takaisin on yhteensä noin 16 kilometriä.

Ruta 7 -tien varrelta.
Automme siunattiin joillain ylemmillä voimilla.
Ruta 7 -tien varrella oli useita hylättyjä, vanhoja juna-asemia ja vanhat raiteet olivat vielä tallella.
Puente del Inca. Vanha kylpylä, jossa 1900-luvun alussa parannettiin tauteja kuumien lähteiden avulla.

Matkalla oli tietty erilaisia hidasteita; käteisenhakureissu matkan varrella olevaan pikkukylään, jossa argentiinalaiseen tapaan jonotimme automaatille oman aikamme, ja lisäksi kansallispuistoon vievällä ainoalla tiellä oli monia rekkoja ja isoja busseja, jotka hidastivat menoamme. Lopulta saavuimme perille 2 tuntia liian myöhään, eivätkä puistonvartijat enää päästäneet meitä lähtemään vaellukselle. Olisi tultava seuraavana aamuna uudestaan.

Motoristeja näkyi myös muutamia.

Harmitus vaihtui nopeasti järkeilyyn; ajopäivänä aivan jäätävä väsymys vaivasi viiniviikon jälkeen (miulla taisi olla vielä krapulaakin jäljellä) joten ehkä olisi hyvä nukkua hyvät yöunet ennen vaellusta. Ja vaikka samaa reittiä jouduttaisiin ajamaan uudestaan seuraavana päivänä kahteen kertaan, kuvista voi huomata, että maisemat eivät olleet yhtään hassummat! Kävimme hieman kävelemässä ja maisemia ihastelemassa, eli toisin sanoen verryyttelemässä jalkojamme, ennen U-käännöstä ja suuntaamista Cacheuta-kylään.

Krapulainen matkaaja.

Rahalla saa mutta myös hevosella pääsee

Cacheutassa meillä oli oma mökki joen varrella, ja siellä oli ihanan hiljaista! Mökkiin olisi mahtunut kuusi ihmistä ja sen hinta oli 25 euroa / yö! Muutenkin moneen majapaikkaan mahtuu enemmän kuin kaksi ihmistä, monesti kolme tai jopa neljä niin kuin Mendozan keskustan asunnossa – siitä voi laskea, miten edukkaasti porukkareissaus onnistuisi! Cacheuta-kylä on pieni ja siellä ei kylpylän lisäksi kauheasti muuta ole, tosin Potrerillos-järvi (miten sinistä se vesi olikaan!) ja sen vieressä mutkitteleva tie on oma nähtävyytensä.

Mökin sisältä.

Kauppareissulla saimme todistaa, kuinka yksi parivaljakko kopsutteli ruokaostoksille hevosilla! Täällä ei totta tosiaan ole Tesla-pistokkeita tai itsepalvelukassoja, vaan juustot ja leikkeleet viipaloidaan siulle omalla tiskillään ja apupoika juoksee kaupan takaosasta pakkaamaan ostoksesi pahvilaatikkoon. Lisäksi kannattaa varautua siihen, ettei vuoristossa kännykät toimi kunnolla. Olin hankkinut paikallisen liittymän, jossa kyllä oli nettiä jäljellä, mutta yhteydet olivat niin huonot, ettei siitä oikein ollut mitään apua täällä. Olikin aika ”hauskaa” yrittää löytää mökki keskeltä korpea ilman nettiä, toimivaa google maps -karttaa ja kun vielä akku alkoi näyttää loppumisen merkkejä – tietenkään en ollut muistanut ladata power bankia, taaskaan. Onneksi tien varressa loistava punainen portti oli helppo tunnistaa ja majapaikka löytyi!

Bongaa konit taustalta!
Vähän iltapalaa, että jaksaa 😀
Lago Potrerillos.

Sininen on taivas, valkoiset on huippunsa sen…

Seuraavana aamuna lähdimme jo seitsemän aikaan ajamaan. Tie, Ruta 7, joka johtaa Aconcaguan kansallispuistoon, oli hyvässä kunnossa ja aivan mieletön maisemiltaan. Kuvat kertokoot enemmän! Vaellukset Aconcagualle alkavat Horcones Valleysta, ja jos haluat tehdä vaelluksen base campiin (Confluencia nimeltään), sinun tulee olla lähtöpaikalla viimeistään klo 11.30. Sisäänpääsy kansallispuistoon kustansi 750 pesoa per henkilö eli noin 16 euroa, ja vaellus kestää noin 5-6 tuntia, ja on tosiaan pituudeltaan sen 16 km.

Aconcaguan luminen huippu.

Aconcagua on Amerikan mantereen korkein vuori, ja Aconcaguaa korkeampia vuoria on ainoastaan Aasiassa. Sen huippu ylettyy 6962 metriin ja base campiin tulee nousua lähtöpaikalta hieman alle 500 metriä. Confluencia-vaellus on vaikeudeltaan keskitasoa, ja aluksi tuntui hassulta, miten suht tasainen maa saa sinut haukkomaan henkeäsi. Vaellus alkaa kuitenkin jo melkein 3000 metristä merenpinnan yläpuolelta, joten älä ihmettele, miksi alkaa puuskututtaa jo ensimetreillä. Siinä kyllä tuli miettineeksi, onko oma kunto näin pahasti päässyt rapistumaan, kunnes tajusi, kuinka korkealla sitä tosiaan ollaan.

Loppumatka olikin sitten suht jyrkkää nousua, ja vaikka maasto ei ollut liian haastava, kivikkoinen tie ja kova vastatuuli tekivät etenemisestä paikoitellen hitaanpuoleisen. Ilma oli kyllä muutoin täydellinen; aurinko paistoi ja taivas oli sinisempi mitä olen ikinä nähnyt! Se oikeasti näytti siltä, että se olisi livenä photoshopattu! Tuulen vuoksi aamulla oli niin kylmä, että piti laittaa kaikki ulkoiluvaatteet päälle, mutta niitä sai sitten päältä kuoria pois tasaisin väliajoin. Palamiselta säästyi kun laittoi kasvoihin (ainoa paljas kohta) aurinkorasvaa heti aamulla, mutta puoliponnari ei ollut kampaukseksi paras vaihtoehto – aurinko iski katalasti jakaukseen, joka sitten meni kärähtämään.

Confluencia base camp oli yksinkertainen, mutta en osaa sanoa, mitä kaikkea siellä pitäisi olla, en ole koskaan ennen käynyt! Siellä oli vessoja, suihkuja, joitain majapaikkoja ja rakenteilla olevia telttamajoituksia. Löytyipä tiluksilta vielä pieni ravintolakin! Muista ilmoittautua puistonvartijoille saapuessasi base campiin ja kun palaat takaisin lähtöpaikalle.

Confluencia.

Nilkka kesti reissun yllättävän hyvin! Loppusuoralla tosin, kun väsymys alkoi painamaan, oli muutama hupsista saatana -lipsahdus, joissa tukiside piti nilkan paikallaan, mutta muutoin kaikki meni hyvin. Sen verran epävakaata meno oli kuitenkin, että päätin, että kunnolliset vaelluskengät on ostettava ASAP ennen seuraavia vaelluksia.

Kaksi backbeggaria takapenkillä

Kotimatkalla takaisin mökille otimme liftarit kyytiin! Nainen ja mies, kuulemma pariskunta, olivat tavanneet muutamia kuukausia takaperin. Nainen oli kotoisin Belgiasta (syntynyt Romaniassa) ja mies oli argentiinalainen. He matkasivat siis liftaten, ansaitsivat rahaa soittaen (molemmilla oli kitara mukana) ja olivat matkalla miehen kotikaupunkiin.

Nainen oli tutustunut joihinkin argentiinalaisiin Espanjassa Barcelonassa ja saanut kehoituksen ottaa yhteyttä heidän tuttaviinsa majoitusta varten, jos ikinä tulisi Buenos Airesiin. Näin kävi ja nainen oli siitä asti reissannut yksin, kunnes tapasi tämän kyseisen miehen. Nainen kertoi, että Argentiinassa matkatessaan monet ravintolat olivat lahjoittaneet hänelle ruokaa, kun vain meni kysymään. Pakko sanoa, että vaikka miun mielestä omatoimimatkailu on hauskempaa kuin pakettimatkat, ihan tällaiseen reissailuun ei miusta olisi. En usko, että olisi ollut edes 10 vuotta sitten. Mitä sanot, olisiko siusta backbeggariksi?

Viimeinen yö Argentiinassa – toistaiseksi.

Road tripin jälkeen oli aika sanoa hyvästit Argentiinalle – toistaiseksi, sillä tarkoitus on palata maahan vielä uudelleen pohjoisempana. Seuraavana vuorossa on kuitenkin Chile ja sen pääkaupunki Santiago! On aina hauska huomata täällä, kuinka välimatkat ovat niin pitkiä; tuntuu, että Santiago on tuossa ”ihan kulman takana” vaikka sinnekin on edessä vielä 7 tunnin bussimatka. Vielä en suostu haikuloimaan yhden maan jäädessä jo taakse, sillä tänne palataan vielä. Mutta hieman oudolta tuntuu, uusi maa edessä – ja uusi valuutta. Voi kerpele. Miten näiden eri pesojen kanssa pysyy oikein kärryillä??

Mitkä on fiilikset viiden miljoonan ihmisen kaupungissa? Siitä seuraavaksi!

Palanutta päänahkaa rapsutellen,
Lappu

2 Replies to “Elämäni ensimmäinen base camp – Andit ja Aconcagua”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: